maanantai 2. toukokuuta 2011

Kevättä ilmassa!

Ja vapaapäivä. Ja kylmä. Kevät on toisen tiedon mukaan myöhässä, mutta meillä on ainakin nurmikon haravointiin päästy viikkoa aikaisemmin kuin parina edellisenä vuotena.

paprikat

Tässä puskevat paprikat pintaan. Istutuslaatikko käy välillä ulkona, jos aurinkoa näkyy, eikä lämpömittari pyri pakkasen puolelle.

Kävin tuossa pääsiäislauantaina katsomassa ja kuuntelemassa Von Hertzen Brotherseja Rytmikorjaamolla. Sisäänpääsyn hoiti Studiotec, jonka Led-heittimiä oli käytössä orkesterin kiertueella. Ihan täysin eivät ledit päässeet vakuuttamaan minua vieläkään. Tosin niiden käyttökin oli aika yksitoikkoista vaikka vähän muuta luvattiin… Ainoat toimivat lamput olivat käytössä naamavaloina. Äänipuoli oli suurempi pettymys. Levyn perusteella mausteinen ja herkkuja notkuva illallinen oli vaihtunut puuroon. Kuuntelupaikassa ei ainakaan pitänyt olla mitään vikaa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Terveiset Ruotsista!

Viime viikolla oli varsinaisista töistä hiihtoloma. Minä vietin sen, tai ainakin suurimman osan siitä näyttelijätuttavan kanssa Ruotsinkeikoilla. Vierailimme Västeråsissa ja Köpingissä paikallisen kultturiyhdistys Väsky:n pyynnöstä.

Otin mukaani tutun ja turvallisen etupäänsetin lisäksi etukäteen kuuntelematta d&b:n aktiivikajarit. Ensimmäisessä paikassa eli kaikuisassa kirkossa olin hiukan yllättynyt ja pettynytkin kaiuttimien äänenlaatuun. Onneksi tiskissä oli ne kahdeksan aluetta parametristä eq:ta… Toisessa keikkapaikassa, mikä oli puolet pienempi ja pehmeämpi tila, kaiuttimetkin kuulostivat siltä miltä oletin niiden kuulostavankin. Jälkimmäinen keikka oli muutenkin erilainen, koska ajoin äänitehosteet läppäriltä ja illan kulku treenattiin vain pariin kertaan hotellissa.

yamaha

maanantai 21. helmikuuta 2011

Pakkaspäivää!

Tässä vapaapäivää vietellään taloa lämmitellen ja musiikkia kuunnellen. Helmikuukin lähestyy loppuaan ja ensi viikon Ruotsin keikat lähestyvät.

Eilinen päivä kului mainiosti hauskassa seurassa, Kelvottomat 4 käväisi vierailulla ja olin hoitamassa heille sekä valot että äänen. Kolme akustista kitaraa ja cajon… helppo keikka. Hauskoja sketsejä, hyviä biisejä, hyviä laulajia…

Kelvottomat neljä

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää Ystävänpäivää!!

Vapaapäivä, mikäs sen mukavampaa… Aamulla mittari näytti pakkasasteita 33… tämän vapaapäivän hommaksi tuli automaattisesti talon lämmittäminen.

lumihankipieni

Onneksi edes aurinko paistaa, että on jonkinlaisia toiveita keväisistä päivistä.

Maisemametallia Spotifyistä

torstai 3. helmikuuta 2011

Revyy alkaa olla valmis

No niin… rutistettiin siinä sitten revyy, ylihuomenna on ensi-ilta.  Kuukausi todella tiukkaa vääntämistä. Videomateriaalia tuli käyttöön alkuperäistä määrää enemmän, mutta tykkejä ripustin loppujen lopuksi vähemmän kuin oli tarkoitus. Testattua tuli kyllä kaikki aiotut paikat, mutta yhden kuvan siirtyessä edestä takaprojisointiin, säästyi edestä kaksi tykkiä. Valomaailma lähti yksinkertaisesta symmetrisestä ajattelusta päätyäkseen selkeään showvalaisuun. Tottahan toki käytössä on toistakymmentä liikkuvaa heitintä ja hazer. Niistä ne on revyyn valot tehty… Lopputulos on tietenkin suurinta ja näyttävintä mitä meillä on ikinä tehty…. jos ollaan oikein vaatimattomia… Tästä revyyseen

Seinäjoen kaupunginteatteri, Herttin Tähäre -revyy

torstai 6. tammikuuta 2011

Hyvää Uutta Vuotta 2011!

Vuosi vaihtui. Pyrin kirjoittamaan tänne nyt hiukan useammin kuin viime vuonna…

Töissä puristetaan ensi viikosta lähtien revyy ilmoille. No, onhan näyttelijät treenanneet jo koreografin ja kapellimestarin kanssa, mutta ohjaaja tulee lyömään homma pakettiin ensi viikolla. Teen revyyseen valot ja jonkin verran videoprojisointeja. Ensimmäisessä laskussa hommaan tarvitaan kuusi videotykkiä, mutta saattaa lukumäärä pudota, jos osaan oikein esittää asian turhista kuvista.

29122010069

Yläpuolen kuvassa on meneillään mediaserverin päivitys. Samalla kertaa päivittelin ajokoneisiin serverin uusimmat käyttöliittymät ja ajosoftat. Tarkkaavainen lukija näkeekin miniläppärin näytöltä mistä serveristä on kyse. Pienessä käyttötestissä löytyi monia aivan loistavia uudistuksia. Ja työpiste ei tosiaankaan ole niin kaaoksella kuin kuva valehtelee. Jonain päivänä otan oikean kameran mukaan töihin…

tiistai 2. marraskuuta 2010

Pitkästä aikaa

Taas on kulunut aikaa viime kirjoittelusta. Ollaanko sinä aikana tultu viisaammiksi, tuskin… Töissä on alkanut ensi-iltojen jälkeinen esitysputki, joka loppuu vuoden vaihteessa, kun uudelleen lämmitetyt teokset poistuvat ohjelmistosta, onneksi. Tällä hetkellä työsarkaani kuuluvat kaikki isolla näyttämöllä menevät jutut sekä kaikki mahdolliset kissanristiäiset, missä tarvitaan väkisin jotain projisointia. Pakko saada näkyviin jonkinlainen powerpointti, jotka heikoimmillaan ovat niin pientä fonttia, ettei niistä saa selvää edes eturivistä. 10 px fontti on 5x3,75m kokoisessa kuvassa vajaat 5cm korkea… No, se siitä.

13153file1Upload

Posti oli tänään tuonut mukavan yllätyksen. Huomenna julkaistava Kolmas Nainen-yhtyeen 9 CD:n kokoelmaboxi oli lähetetty Universal Musicista minulle. Osasinhan minä toki odottaa sitä tulevaksi, koska kuulin levyn vihkosessa olevan ottamani kuvan. Kuuntelin tänä vuonna äänitetyn livelevyn ja täytyy myöntää, että Karmilan Mikko oli löytänyt taas vallan mainion soundivalikoiman Volannon Samulin äänittämästä materiaalista. Useammalta keikalta äänitetty materiaali oli lähes huomaamattomasti kasattu ikäänkuin yhdeksi keikaksi.