torstai 11. elokuuta 2011

Työn touhussa

Kesäloma meni sitten ohi, äkkiähän se reilu yhdeksän viikkoa menee.  Ei tullut paljoa kirjoiteltua tänne mikä kuitataan sanonnalla: C’est la vie…

Jos jotain rentoilun, ruohonleikkuun ja lomailun välillä oli poikkeavaa, niin sieltä voisi poimia edellisessäkin kirjoituksessa mainitun Cumbren. Hauska formaatti, jossa joka illalle tuli konsertti uusilla esiintyjillä. Soundcheckistä lähdettiin vaihdellen klo 15-16 ja esitys alkoi klo 19. Esiintymisaikataulun oli joka illalle tehnyt Cumbren puolesta paikalla ollut stagemanager Miquel… lopullinen illan koostumus paljastui kuitenkin vasta vähän ennen aloitusta. Työ oli meillä toteuttavalla taholla sellaista jossa ammattilaiset erottuvat helposti “harkkareista”. Valitettavasti kaikkein vähiten vastaavanlaisia tapahtumia hoitanut kaveri seisoi monitoripöydän takana, paikalla jossa olisi pitänyt olla kaikkein kovin kehäkettu. Tämän asian huomasivat varmaan kaikki muutkin paikalla olleet.

Nyt ollaan takaisin varsinaisessa työssä ja valmistumassa on Pohjoismainen ensi-ilta aiheesta Dance of the Vampires. Nimi on tietenkin puristeja ärsyttävä, koska sillä nimellä on tehty ainoastaan amerikkalaisten versio, jota ei kuulemma saa verrata originaaliin Tanz der vampires-teokseen, johon kuitenkin meidän versio perustuu. Tässä askartelen projisointimateriaaleja valmiiksi, kalusto on jo asennettu ja ensi viikolla pitäisi tehdä alustava setup. Kahdeksan videotykkiä kolmeen projisointipintaan. Kuvana on animaatiota, stillkuvaa ja kameralla otettua videokuvaa. Näillä mennään ja tässä pieni maistiainen:

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kesälomalla

Nyt on kesälomaa kulunut jo pari viikkoa. Tällä hetkellä säät suosivat… varjossa +30, eikä juuri pilviä ole näkyvissä. Leikkasin juuri nurmikon, mikä ottaa aikaa puolitoista tuntia ja sen jälkeen tietää tehneensä jotain, ainakin tällä säällä.

Pian pitäisi ottaa ajatuksen alle Cumbre Mundial del Tango –festivaalit, jonka Seinäjoen Kaupunginteatterilla olevaan osuuteen olen lupautunut hoitamaan valo- ja videotekniikan.

Viime viikonloppuna kävin perheeni kanssa Tallinnassa, jossa myöskin oli aurinkoista ja lämmintä… ja turisteja…

lava

Tulihan sieltä sitten bongattua esiintymislavakin Iloiset kasvot. Uteliaana kävin tietenkin kurkistamassa mitä FOHista löytyy… Allan Hagertin iLive ja Avolite…

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kevättä ilmassa!

Ja vapaapäivä. Ja kylmä. Kevät on toisen tiedon mukaan myöhässä, mutta meillä on ainakin nurmikon haravointiin päästy viikkoa aikaisemmin kuin parina edellisenä vuotena.

paprikat

Tässä puskevat paprikat pintaan. Istutuslaatikko käy välillä ulkona, jos aurinkoa näkyy, eikä lämpömittari pyri pakkasen puolelle.

Kävin tuossa pääsiäislauantaina katsomassa ja kuuntelemassa Von Hertzen Brotherseja Rytmikorjaamolla. Sisäänpääsyn hoiti Studiotec, jonka Led-heittimiä oli käytössä orkesterin kiertueella. Ihan täysin eivät ledit päässeet vakuuttamaan minua vieläkään. Tosin niiden käyttökin oli aika yksitoikkoista vaikka vähän muuta luvattiin… Ainoat toimivat lamput olivat käytössä naamavaloina. Äänipuoli oli suurempi pettymys. Levyn perusteella mausteinen ja herkkuja notkuva illallinen oli vaihtunut puuroon. Kuuntelupaikassa ei ainakaan pitänyt olla mitään vikaa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Terveiset Ruotsista!

Viime viikolla oli varsinaisista töistä hiihtoloma. Minä vietin sen, tai ainakin suurimman osan siitä näyttelijätuttavan kanssa Ruotsinkeikoilla. Vierailimme Västeråsissa ja Köpingissä paikallisen kultturiyhdistys Väsky:n pyynnöstä.

Otin mukaani tutun ja turvallisen etupäänsetin lisäksi etukäteen kuuntelematta d&b:n aktiivikajarit. Ensimmäisessä paikassa eli kaikuisassa kirkossa olin hiukan yllättynyt ja pettynytkin kaiuttimien äänenlaatuun. Onneksi tiskissä oli ne kahdeksan aluetta parametristä eq:ta… Toisessa keikkapaikassa, mikä oli puolet pienempi ja pehmeämpi tila, kaiuttimetkin kuulostivat siltä miltä oletin niiden kuulostavankin. Jälkimmäinen keikka oli muutenkin erilainen, koska ajoin äänitehosteet läppäriltä ja illan kulku treenattiin vain pariin kertaan hotellissa.

yamaha

maanantai 21. helmikuuta 2011

Pakkaspäivää!

Tässä vapaapäivää vietellään taloa lämmitellen ja musiikkia kuunnellen. Helmikuukin lähestyy loppuaan ja ensi viikon Ruotsin keikat lähestyvät.

Eilinen päivä kului mainiosti hauskassa seurassa, Kelvottomat 4 käväisi vierailulla ja olin hoitamassa heille sekä valot että äänen. Kolme akustista kitaraa ja cajon… helppo keikka. Hauskoja sketsejä, hyviä biisejä, hyviä laulajia…

Kelvottomat neljä

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää Ystävänpäivää!!

Vapaapäivä, mikäs sen mukavampaa… Aamulla mittari näytti pakkasasteita 33… tämän vapaapäivän hommaksi tuli automaattisesti talon lämmittäminen.

lumihankipieni

Onneksi edes aurinko paistaa, että on jonkinlaisia toiveita keväisistä päivistä.

Maisemametallia Spotifyistä

torstai 3. helmikuuta 2011

Revyy alkaa olla valmis

No niin… rutistettiin siinä sitten revyy, ylihuomenna on ensi-ilta.  Kuukausi todella tiukkaa vääntämistä. Videomateriaalia tuli käyttöön alkuperäistä määrää enemmän, mutta tykkejä ripustin loppujen lopuksi vähemmän kuin oli tarkoitus. Testattua tuli kyllä kaikki aiotut paikat, mutta yhden kuvan siirtyessä edestä takaprojisointiin, säästyi edestä kaksi tykkiä. Valomaailma lähti yksinkertaisesta symmetrisestä ajattelusta päätyäkseen selkeään showvalaisuun. Tottahan toki käytössä on toistakymmentä liikkuvaa heitintä ja hazer. Niistä ne on revyyn valot tehty… Lopputulos on tietenkin suurinta ja näyttävintä mitä meillä on ikinä tehty…. jos ollaan oikein vaatimattomia… Tästä revyyseen

Seinäjoen kaupunginteatteri, Herttin Tähäre -revyy