tiistai 20. marraskuuta 2012

Tälläistäkin sattuu

Viime viikonloppuna oli tarkoitus käydä Musiikkitalossa kuuntelemassa Hehkumoa. Lähdinkin lauantaiaamuna Tampereelle korjaamaan auton lämmityslaitteen puhallinta. Selvittelin ensin netin foorumeilta, kuinka sinne pääsee käsiksi ja hiukan alkoi jännittämään kun siellä puhuttiin tuntikausien työstä osan irroittamiseksi ja kuinka lähes koko kojelauta täytyy purkaa ensin. No, puhallin oli kädessäni kymmenen minuuttia operaation aloittamisen jälkeen. Asettelin puhaltimen keittiön pöydälle ja kaksi ruuvia irroitettuani vika löytyi. Johto oli irronnut hiilisillasta. Helppo homma, kolvi käteen ja tinaamaan. Mutta. Kolvi onkin Helsingissä. Taisi päästä muutama kirosanakin tässä kohtaa. Muistelin kuinka kävi sata vuotta sitten, kun lensin autollani keikalta toiselle, jossa kaverini oli jo pystyttämässä laitteistoa ja kaksi bändiä odottelee soundcheckkiin pääsyä. Oli käynyt sitten niin, että mukaan oli tullut kahdesta PA-setistä toisen päätteet ja toisen syöttöpiuhat. Olisi tarvinnut hiukan toisenlaisia liittimiä. Adaptereita löytyi yksi ja yksi melkein oikea johto. Otin kolvin käteeni ja hetken odoteltuani totesin kolvin olevan sökönä ja jotain pitäisi tehdä… Tuli todistetuksi, että XLR-liittimeen pystyy tinaaman johdot oikeinpäin sytkärin ja ruuvipuristimen avulla takahuoneessa, uteliaiden soittajapoikien seuratessa toimitusta. Bändeinä oli ekalla keikalla Kolmas Nainen ja toisella Siberia ja Zero Nine.
Samalla kokemuksella taivuttelin puhaltimen piuhan sopivaan asentoon ja lämmönlähteeksi pääsi tällä kertaa kynttilä. Homma onnistui ja puhallin pelittää jälleen. Paikalleen asennuskaan ei ottanut kymmentä minuuttia kauempaa, joten ihmetykseksi jää mihin toiset ihmiset siinä hommassa kuluttelivat sitä aikaa tuntikausia.
Sunnuntaina sitten junaillessani takaisin Helsinkiä kohti, näin kännykästäni, että Hehkumo soitti sitten parhaillaan Tampere-talossa. Näin sitä mentiin ristiin rastiin, tai siis minä edellä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Iltapuuhia

Päätin opetella uudelleen kitaransoiton jalon taidon. Kitara täytyi ensin kulkeutua Tampereelta Helsinkiin että se oli edes ajatuksena mahdollista.Kun tämä ihme viimein tapahtui, huomasin siinä viritellessäni, että jotain on nyt vialla. Koko tallan alapuolinen puuosa pyrki lähtemään irti ja olisi varmasti lentänytkin kielten voimalla otsaani, ellei vastavoimana olisi ollut viittä jousta. Kielet löysiksi, talla irti ja tutkimaan mitä on tehtävissä. Päätin tehdä pikakorjauksen liimalla ja ruuveilla.
IMG_20120912_185604
Totesin korjailustani olleen sen verran apua, että pääsen hiukkasen hakemaan tekniikkaa muistin kätköistä. Vire on toistaiseksi hiukan standardia löysemmällä, ettei into lopahda heti alkuunsa sormenpäiden kipeytyessä.  Eihän tuon kanssa ihan uskaltaisi keikalle lähteä, ainakaan ainoana soittopelinä. Uusi ja ehjä runko on kyllä jo tilauksessa. Voisi samantien rakentaa tuon loppuun asti, kun siitä näyttää vielä joitain osia uupuvan.
Siitähän on kuitenkin lähdettävä, että äänityskalusto pitää olla kokoajan saatavilla, eihän sitä koskaan tiedä koska se hittibiisi ilmoille lennähtää… Kitaravahvistimen puutetta paikkaa Digitechin RP-50, joka kyllä toimii kuulokesoitossa yllättävänkin hyvin, näin kerrostalo-olosuhteissa.
Photo 13.9.2012 22.44.54

tiistai 4. syyskuuta 2012

Koneiden ja työkalujen päivittelyä

Päivittelin töissä työkaluja hiukan nykyaikaa kohti. Ja jatkoa seuraa… Aloitin hankkimalla Picturallin mediaserverin. Tuttu työkalu helpottaa hommia. Tarkoituksena on käyttää sen ohjaukseen valopöytää, mutta aina se ei ole mahdollista, joten vanha tuttu chamsys-ohjaus tulee myös käyttöön. Pahempi rasti oli saada ohjaus toimimaan macbookilla… Jonkin aikaa ihmeteltyäni ja neuvoteltuani vanhojen tuttujeni kanssa huomasin vahingossa, että sitä chamsysiä aukeaa jostain syystä pari ikkunaa kerralla käyttöön ja sieltähän sitä tuleekin jo ristiriitaista käskyä art-nettiä myöden serverille. En päässyt selvyyteen johtuiko se chamsys-versiosta vai x11-ikkunoinnista mäkissä.
Photo 3.9.2012 15.49.43
Otin vielä yhteyttä supporttiin, josta viikon odottelun jälkeen sain osoitteen ja pääsin lataamaan toimivan version aiheesta. Tuossa kuvassa suoritin pientä crashtestiä kahdella näytöllä, eikä päivän mittaan kaatunut kumpikaan. Ei serveri eikä mäkki. Pc:llä yhteistyö toimi alusta lähtien niinkuin tehtaan sedät olivat luvanneet. Seuraavaksi eli huomenissa pitää käydä taltiointivälineistön päivitysten kimppuun.

perjantai 3. elokuuta 2012

Elokuun alkua

Nyt ollaan päästy jo elokuulle… Heinäkuu ja kesäkuun loppu meni pienissä (NOT!) muuttojärjestelyissä. Perhe jätti myöskin Seinäjoen ja heidän tukikohtansa on nyt Tampereella. Siinä oli hiukan kiertuehenkeä, kun parin viikon aikana muuttoauton mittariin tuli 3500 km ja oman henkilöautonkin lukema oli yli 500 km suurempi kuin ennen muuttoa. Autossa tuli istuttua viitisen tuntia päivässä. Se homma on nyt kuitenkin suoritettuna ja siinä tohinan  keskellä kyseli Aholan Kimmo, että ehtisinkö hommiin Valkeakosken Työväen Musiikkijuhlille. No, mikä ettei.
2012-07-26 13.57.19
Tämän tyyppisellä kattauksella hommaa sitten tehtiin. PA:na oli d&b:n Q1: siä 4kpl puolellaan ja subbas-osastosta piti huolta 4 EMS Acoustic:sin Quakea. Leveän lavan vuoksi laitoimme vielä lavan reunalle pari kaiutinta etufilleiksi. Miksaustiskinä oli Yamahan M7CL, jota en ollut aikaisemmin käyttänytkään. Muut jammun tiskit ovatkin sitten tutumpia, joten helposti tuonkin sai käsiin. Vaihtoaikojen pituuden vuoksi päätimme heti, ettei tehdä mitään houselistoja, vaan kaikki bändit hoidetaan heidän ehdoilla ja kanavajärjestyksillä. Joka bändin jälkeen resetoin pöydän nollatilaan, eikä muistissa ollut kuin pikanäppäimet kaikuihin ja etufillien syöttö. Helppoa kuin heinänteko. Noin teknisesti. Ainut ongelma oli tietenkin itse paikka eli teltta, joka antaa oman mausteensa ääneen. Tämäkin ongelma väheni kaikkien esiintyjien kohdalla teltan täyttyessä ääriään myöten. Kolme päivää hyviä bändejä. Hauska keikka.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Taitaa tulla viimeinkin kesä.

Aloitan tämän kuten muutaman edellisen postauksen, eli päivittelemällä, kuinka paljon on aikaa kulunut sitten viime kirjoittelun. Noin, nyt sekin asia on hoidettu kuntoon…
Töitä olisi vielä pari päivää ennen kuin julistan kesän alkaneeksi ja aloitan kesäloman. Viime viikonloppuna kävin Provinssirockissa “ihastelemassa” monentasoisia esityksiä. Sekaan mahtui muutama karmea pettymys, yksi livenä positiivisesti yllättänyt, ja yksi takuuvarma onnistuja. Hämmästyttävin huomio oli kuitenkin erääseen telttaan pistäytyessäni kahteen kertaan, valot tekivät täsmälleen samaa liikettä molemmilla kerroilla. Kävin katsomassa vähän lähempää huomatakseni valokaverin tutkivan innokkaasti puhelintaan. Ehkä sieltä tuli sitten parempaa ohjelmaa. Ehkä sinne ei oltu hommattukaan ammattilaista. Ehkä ja ehkä… Sen jälkeen olikin hienoa seurata kuinka ammattilaiset käskyttävät esitystekniikkaa.
IMG_20120601_153637Työpäivien jälkeen on ollut mukava tutustua uuteen asuinympäristöön ja opetella uusia tapoja. Huomasin ilokseni, että olen ollut viimeisen kahden viikon aikana käynyt katsomassa ja kuuntelemassa elävää musiikkia viisi kertaa.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen viikko uudessa työssä

Kuningas EI! taputeltiin ensi-iltaan viikko sitten lauantaina ja tuntui hyvältä päättää pitkä taival niin onnistuneeseen iltaan. Liioittelematta voisi koko prosessia luonnehtia yhdeksi helpoimmista. Koko näyttämölle työstöaikana ei tullut paniikin kaltaista tunnetta, vaan kaikki sujui ilman minkäänlaista puristusta. Sen lauantain jälkeen onkin tapahtunut sitten paljon.
Hiukan jännitti astua anivarhain maanantaiaamuna junaan ja kolistella Helsinkiin. Perille päästyäni alkoi täysitehoinen tutustuminen uuteen ympäristöön, ihmisiin, työvälineisiin ja ennen kaikkea työhuoneeseen. Tuntuu aivan mahtavalta päästä työskentelemään päivänvalossa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vielä kun vastapäätä istuu kaveri, jonka kanssa meillä on osoittautunut olevan yhteisiä kavereita enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Maailma on todella pieni. Minä viihdyn.
huone

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Rokkipoliisista, päivää.

Aamukammassa on tämän päivän jälkeen 11 piikkiä ja yksi ajanjakso on ohi. Kuningas EI!:n harjoitukset ovat hyvässä vauhdissa ja ensi viikolla saadaan loput lavastuksesta paikalle. Oma työni on hyvällä mallilla, joka tarkoittaa sitä, että valotilanteet ovat täysin ajettavassa muodossa. Jäljellä on enää tilanteiden sisällön hienosäätö, joka hoituu lopuissa harjoituksissa ja läpimenoissa. Näillä mennään kohti ensi-iltaa.
Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Nightwishin keikan Jyväskylän Paviljongissa. Kiitos Isomäen Timolle, sisäänpääsy oli ilmainen. Elämyksenä show oli vertaansa vailla. Äänentoisto oli paikan huomioon ottaen erittäin onnistunut. Aholan Kimmo osaa kyllä hommansa. Lämppäribändin ja Nightwishin ero oli soundillisesti aikamoinen ja ellei mitään taikanappulaa painettu esiintyjien välillä system engineerin toimesta, niin kyllähän se ammattitaito kuului. Ok, joo, myönnetään, että kuuntelen bändejä siitä rokkipoliisin kuuntelupisteestä ja ehdin seuraamaan esityksen lisäksi myös läppäreiden näyttöjä… Valosysteemi oli rakennettu liikkuvien valojen ja kahden seuriksen varaan. Toimi hienosti. Ohjelmointivaiheessa oli todella nähty vaivaa. Eikä tuollaista showta pystyttäisi esittämäänkään ilman aikakoodia. Pyrot ja valot menee kyllä upeasti synkassa. Tähän lisätään vielä se iso led-seinä.
Tästä klipistä pääsee käsitykseen visuaalisen puolen korkeasta tasosta. Bändin viimeisin Imaginaerum-levy on kyllä kolahtanut omalle kohdalle ja kovaa.