Marraskuun viimeistä päivää

Eipä ihan säästä uskoisi, että huomenna alkaa joulukuu. Vettä ei nyt ihan juuri sada, mutta mittari on plussan puolella ihan reippaasti. Eilinen päivä kului balettiharjoituksissa Pähkinänsärkijää muistellen, näin siis vaikka sairauslomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä.
Siihen Kolmas Nainen-keikkaan rytmiksellä palatakseni…  Mietin pitkään uskallanko kirjoittaa aiheesta mitään, ettei väitettäisi kateelliseksi. Suurin ihmetyksen aiheeni oli poikkeuksellisen huono äänentoisto. Jos uutta levyä ei olisi kuullut lainkaan, sen materiaalin informaatioarvo olisi jäänyt varsin alhaiseksi. Vanhoilla biiseillä on jo tietty tuttuusarvo olemassa ja yleisö osasi sanat ulkoa, niiden tunnistamisessa ei ollut vaikeutta. Yhtyeen kotisivujen vieraskirjakirjoitusten perusteella joillain on samanlainen mielikuva; kiertue kärsi huonosta äänentoistosta. Jotkut tosin ylistivät samaisten keikkojen soundia mahtavaksi. Kuinka paljon niihin mielipiteisiin vaikuttaa tämä tuttuusaspekti, tutut jätkät kotikylältä, rento kaverimeininki, humala-aste jne. Kyllähän pakoputkivikainen Ladakin kuulostaa hyvältä muutaman tuopin jälkeen. Liiallinen äänenpaine ei ollut ainakaan rytmiksellä syypäänä, vaan taajuusalueiden huono jakautuma, kaikki soittimet taistelivat matalien aluiden herruudesta, virvelisoundi oli jotain aivan käsittämätöntä, kitaroiden keskinäinen balanssi jäi ainakin minulle mysteeriksi, bassokitara oli… no “jossain”, basari jäi lievästi kakkoseksi Paulin laululle, kai siellä oli taustalaulujakin… Orkesteri itse hoiti hommansa ihailtavasti ja rennon tyylikkäästi. Kuuntelupaikkaa ei voi käydä syyttämään, sillä olin pari metriä Markon ( yhtyeen miksaaja ) oikealla puolella. Jos joku ajattelee, että “hoida sitten itse homma, kun niin hyvin tiedät”, voisin sanoa, että “kutsua odotellessa”. Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu mollaamaan Markoa, jonka koen itse löytäneeni työni jatkajaksi, vaan jatkoa pohdiskeluilleni, miksi suomessa kuulee valitettavan harvoin hyvää äänentoistoa aivan ykkösbändeilläkin. Ulkomailla vierailevien bändien joukkoihin on eksynyt ilmeisesti kaikki suomen osaaminen.

Edelleen lomalla

Marraskuu on jo puolessa ja edelleen olen sairauslomalla. Parempaan suuntaan ollaan menossa, muttei kipu ole vielä kokonaan hellittänyt. Kaikenlaista musiikkia on tullut kuunneltua viime aikoina paljon. Enimmäkseen spotifysta. Kolmas Nainen-yhtyeen uusin on tullut kuunneltua useampaan kertaan ja kuuntelukertojen myötä se paranee koko ajan. Joskus kuuntelen pelkkiä tekstejä ja toisinaan sitten vaan taustalla olevia kitaroita. Illalla olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan sitä ihan livenä Rytmikorjaamolle.
Päiviin on tullut hauska rytmi ihan itsestään; aamulla kun kaikki muut ovat poistuneet kotoa, mennään koirien kanssa aamupäivän pikku-unille. Nokosten jälkeen lounas ja Clarence Streetin lääkäriasema telkkarista, sitten lenkki koirien kanssa ja päiväkahvit. Sitten voikin odotella muun väen saapumista kotiin.
Kuinkahan ikinä toipuu itse normaaliin työrytmiin/rytmittömyyteen? Voiko töissä ottaa nokoset? Saako kuunnella vain musiikkia? Se tässä lomassa on ollut parasta, etten ole juurikaan uhrannut ajatustakaan työpaikan asioille. Säälittää ihmiset, jotka sairaina valuvat työpaikoilleen myötätuntoa kerjäämään ja keräämään “irtopisteitä” työlleen uhrautuvuudesta. Ei kukaan ole korvaamaton. Jos poissaolon takia täytyy näytös peruuttaa, niin so what, onhan kalenterissa päiviä.