maanantai 25. toukokuuta 2015

Maailma kylässä jne.

Festareilla on aina festaritunnelma. Aurinko osaltaan lisää sitä pelkällä olemassaolollaan. Tiukkapipona jään toki ihmettelemään, että jos näen lavalla kahdeksan soittajaa ja kuulen pinnistellen kolme soitinta. Ilmeistä päätellen lavalla oli kuitenkin hyvä keli soitella, sen verran rennolta se näytti. Plussaa monitorimiksaajalle.
Kuvan Janna ei liity tapahtuneeseen.

Eräässä toisessa tapahtumassa samana päivänä oli iso stage, ehkä 15+ m leveä ja kummallakin puolella arviolta 4m leveät screenit. Miksi screenille ajetaan välillä kokokuvaa stagesta, kun tapahtumat näytöillä  häviävät olemattomiin? Eikös sinne pitäisi poimia yksityiskohtia, mitkä eivät areenan toiseen päähän livenä näy...

Muutama sana euroviisuista. En ymmärrä miksi suomen olisi pitänyt voittaa kilpailu. Vain senkö takia, että edustajaksi valittiin vammaisryhmä. Suomalaisethan päättivät äänestää UMK:n voittajaksi PKN ennenkuin nuottiakaan oli soitettu. Koska ollaan niin suvaitsevaisia. Sitten kun kävi niin kuin kävi, sanottiin että maailma ei ollut valmis. Mille? Kyse oli vain Euroopan yleisradioiden järjestämästä kisasta, ei maailman. 

Ei kommentteja: