Kesäloma 2022 Part 2

Pori Jazz oli sitten seuraavana tapahtumana vuorossa. Meillä oli liput lauantain pääkonserttiin Kirjurinluodolle. Päivän aloittanut Chisu oli positiivinen yllätys, ellei lasketa mukaan sitä kauheaa maneeria, joka vaivaa kyllä aika monia suomalaisia esiintyjiä. Joka ikisen biisin välissä ja keskellä kehotetaan yleisöä olemaan mukana huutamalla tapahtuman tai paikkakunnan nimeä. Tämä otti korvaan jo Tuskassa, kun laulaja huutaa jokaiseen laulamattomaan väliin: Tusshkaah!!! Sama jatkui siis Porissakin. Onko kyseessä muistutus itselle sitten missä on, koska veikkaan yleisön ainakin tietävän. Hector ei osuudessaan muistuttanut yleisöä kertaakaan missä ollaan. Lavalle ilmeisesti välittyi yleisön myötäeläminen koko esityksen ajan, koska ei tarvinnut erikseen pyytää taputuksiakaan.

Loman viimeiselle viikonlopulle osui sitten jackpot. Nimittäin kaksi sellaista bändiä joita olen ihaillut jo yli neljäkymmentä vuotta. Perjantaina Tampereella Sorsapuistossa soitteli Toto. Sinnehän se tie sitten vei. Uusi versio orkesterista on kyllä erittäin osaava. Kosketinsoittajat ja rumpali nuoria ja päteviä soittajia, puhaltimet ja basso taas vanhojen konkareiden hallussa, unohtamatta ydinryhmää, eli Steve Lukatheria ja Joseph Williamsia. Loistavaa musisointia hyvillä soundeilla. Hittejä ja vanhempaakin tavaraa kahden tunnin edestä. Edellinen näkemäni Toto-keikka oli Porissa 2019, jolloin tapasin Steve Lukatherin ihan face to face. Tuo keikka kuului 40 Trips Around the Sun-kiertueeseen ja tämänkertainen oli Dogz of Oz Tour.

Lauantaina Alavudella soitti toinen yli neljänkymmenen auringonkierroksen uraansa venyttänyt bändi, eli paikkakunnan omat pojat Kolmas Nainen. Konsertti oli nimeltään Kolmas Nainen - Noin 40 vuotta juhlakonsertti. Vieraiksi lavalle oli kutsuttu myös Pelle Miljoona, Timo Nikki ja Heikki Salo. Näistä ainakin Nikin kanssa soitettu Bad Boys Are Here jytisi komeasti. Oma setti oli joitain yllätyksiä sisältävä kavalkadi vuosien varrelta. Ennen pääorkesteria lämppäreinä olivat Juliet Jonesin Sydän ja ikinuori brittibändi Dr. Feelgood, joka oli todella kova. Viimeksi näin bändin joskus 1983. Miehet vaihtuvat, mutta biisit pysyvät samoina.

Kyllä näillä eväillä pärjää pitkään syksyyn, tai ainakin elokuun loppuun.