Musikaalia

Aloitin vuoden työt taltioimalla olemassa olevia näytelmiä arkistoon. Homma seisahtui sitten hetkeksi, kun tekeillä olevaan musikaaliin tarvittiinkin videoprojisointia. Homma oli annettu toiselle videotaiteilijalle, joka oli kuitenkin kieltäytynyt ja minut pestattiin “vain” kuukausi kieltäytymisen jälkeen. Aikaahan työn tekemiseen jäi ruhtinaalliset kolme työpäivää, ennen kuin kuvaa odoteltiin jo tyllissä näkyväksi. Nyt ollaan jo kolmannessa valmistavassa harjoituksessa ja tänään kuva tulee ensimmäistä kertaa mediaserveriltä. Viime viikolla ajeltiin kuvaa vielä editointiohjelmalla. Tällä viikolla kuvattiin vielä “autenttista venäläistä dokumenttimateriaalia” ja kaikki materiaali pitäisi olla jo kasassa ( paino sanalla “pitäisi” ). Ensi-ilta on viikon päästä, jota ennen toivon pääseväni tästä irti, että voin alkaa valmistaa jo seuraavaa eli muumeja.
Nyt vain odotellaan, että talvi pääsee todella vauhtiin… Eikös ne oikeat pakkaset ole yleensä vasta tammi- helmikuun vaihteessa? Tuokin kuva on otettu tammikuun seitsemäs, eikä pakkasta ollut kuin reipas 25…

Vuoden päätteeksi

Vuosi 2009 on lopuillaan. Sairauslomat ja joululomat pidetty. Tämä viikko kuluu olemassa olevien esitysten taltiointiin ja työpisteen virittelyyn. Ei siis mitään ihan tappokiirettä työn puolesta. Vapaa-aika on mennyt viime päivinä säännölliseen pihan auraukseen ja talon lämmittämiseen, mikä tarkoittaa, että talvi on tullut sellaiseksi kuin sen pitääkin. Lunta on ihan reilusti ja pakkastakin on ollut jo yhden talven tarpeisiin.
Tapaninpäivän ajelu mummolaa kohti muuttui varsinaiseksi rekiretkeksi, kun auto muuttui yllättäen turkkilaiseksi saunaksi. Mitä enemmän lämmityslaitteesta irtosi lämpöä, sitä enemmän etulasiin ilmestyi höyryä. Haju oli tosin aika tahmean makeahko eikä eukalyptus-mainen, joten päättelin lämmityslaitteen kennon tihkuvan jostain aivan pikkuisen. Minnekään ei ole ilmestynyt lätäkköä, joten vuoto on ilmeisesti aika minimaalista (onneksi) ja paikkaantuu oletetusti ns. “syylärisementillä” (toivottavasti). Auton keula kääntyi takaisin varikolle ja mummolasta starttasivat sitten meille päin. Olisi nimittäin neljäs auto meillä, mistä hajoaa lämmityslaite jollain lailla… onkohan meidän autotallissa jotain vikaa…

Mietiskelyä

Joulukuuta ja pakkastakin hiukan, ei lunta… Ajattelin hiukan valottaa mitä tarkoitin tuttuusarvolla edellisessä kirjoituksessani. Se on jotain sellaista, mikä helpottaa artistia esityksessään. Yleisö tuntee esittäjän, monet puhuvat hänestä, kuin vanhasta tutusta, vaikka eivät olisi koskaan sanaakaan vaihtaneet. Esitettävä materiaali on tuttua ja tunnistettavaa, sanat muistuu mieleen ja niitä voi varmuuden vuoksi laulaa mukana, ikäänkuin artistin tueksi. Aloittelevalla artistilla ei tälläistä “tukijärjestelmää” ole, vaan live-esitys täytyy olla aina täydellisyyttä hipova, ettei paikalle tullut vähäinenkin yleisö tömistele pois. Tässä kohtaa aloittelijan avuksi voi koitua jokin kilpailu esim. Idols, jolla taotaan esittäjää tietoisuuteen, vaikka väkisin. Homma jatkuu ainakin kaupallisten radioiden soittolistasysteemeillä. Livetilanteessa tuttuusefekti voi pelastaa huonoakin kokonaissoundia. Parhaimpia esimerkkejä tästä ovat vaikkapa Beatlesin keikat. Soittajat kommentoivat itse kuulostaneensa paskalta, eivätkä he kuulleet edes toistensa huonoa soittoa. Tätä eivät allekirjoita varmaankaan ne tuhannet ja taas tuhannet kirkuneet ja pyörtyneet tytöt joita niilläkin keikoilla oli täyden lipun ostaneena. Se on se fiilis, tuskinpa samaa olisi saatu aikaan, jos lavalla olisi Beatlesin musiikkia soittanut neljä muuta heppua. Itse olin kerran todistamassa heikohkoa livesoundia Totolta, miksaaja sai kenkää tuon keikan jälkeen, tosin tietoon ei tullut montako edellistä keikkaa oli mennyt vikaan. Silloinkin jäähallillinen väkeä oli fiiliksissä soundista huolimatta, mutta manageriporras päätti vaihtaa miestä.

Marraskuun viimeistä päivää

Eipä ihan säästä uskoisi, että huomenna alkaa joulukuu. Vettä ei nyt ihan juuri sada, mutta mittari on plussan puolella ihan reippaasti. Eilinen päivä kului balettiharjoituksissa Pähkinänsärkijää muistellen, näin siis vaikka sairauslomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä.
Siihen Kolmas Nainen-keikkaan rytmiksellä palatakseni…  Mietin pitkään uskallanko kirjoittaa aiheesta mitään, ettei väitettäisi kateelliseksi. Suurin ihmetyksen aiheeni oli poikkeuksellisen huono äänentoisto. Jos uutta levyä ei olisi kuullut lainkaan, sen materiaalin informaatioarvo olisi jäänyt varsin alhaiseksi. Vanhoilla biiseillä on jo tietty tuttuusarvo olemassa ja yleisö osasi sanat ulkoa, niiden tunnistamisessa ei ollut vaikeutta. Yhtyeen kotisivujen vieraskirjakirjoitusten perusteella joillain on samanlainen mielikuva; kiertue kärsi huonosta äänentoistosta. Jotkut tosin ylistivät samaisten keikkojen soundia mahtavaksi. Kuinka paljon niihin mielipiteisiin vaikuttaa tämä tuttuusaspekti, tutut jätkät kotikylältä, rento kaverimeininki, humala-aste jne. Kyllähän pakoputkivikainen Ladakin kuulostaa hyvältä muutaman tuopin jälkeen. Liiallinen äänenpaine ei ollut ainakaan rytmiksellä syypäänä, vaan taajuusalueiden huono jakautuma, kaikki soittimet taistelivat matalien aluiden herruudesta, virvelisoundi oli jotain aivan käsittämätöntä, kitaroiden keskinäinen balanssi jäi ainakin minulle mysteeriksi, bassokitara oli… no “jossain”, basari jäi lievästi kakkoseksi Paulin laululle, kai siellä oli taustalaulujakin… Orkesteri itse hoiti hommansa ihailtavasti ja rennon tyylikkäästi. Kuuntelupaikkaa ei voi käydä syyttämään, sillä olin pari metriä Markon ( yhtyeen miksaaja ) oikealla puolella. Jos joku ajattelee, että “hoida sitten itse homma, kun niin hyvin tiedät”, voisin sanoa, että “kutsua odotellessa”. Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu mollaamaan Markoa, jonka koen itse löytäneeni työni jatkajaksi, vaan jatkoa pohdiskeluilleni, miksi suomessa kuulee valitettavan harvoin hyvää äänentoistoa aivan ykkösbändeilläkin. Ulkomailla vierailevien bändien joukkoihin on eksynyt ilmeisesti kaikki suomen osaaminen.

Edelleen lomalla

Marraskuu on jo puolessa ja edelleen olen sairauslomalla. Parempaan suuntaan ollaan menossa, muttei kipu ole vielä kokonaan hellittänyt. Kaikenlaista musiikkia on tullut kuunneltua viime aikoina paljon. Enimmäkseen spotifysta. Kolmas Nainen-yhtyeen uusin on tullut kuunneltua useampaan kertaan ja kuuntelukertojen myötä se paranee koko ajan. Joskus kuuntelen pelkkiä tekstejä ja toisinaan sitten vaan taustalla olevia kitaroita. Illalla olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan sitä ihan livenä Rytmikorjaamolle.
Päiviin on tullut hauska rytmi ihan itsestään; aamulla kun kaikki muut ovat poistuneet kotoa, mennään koirien kanssa aamupäivän pikku-unille. Nokosten jälkeen lounas ja Clarence Streetin lääkäriasema telkkarista, sitten lenkki koirien kanssa ja päiväkahvit. Sitten voikin odotella muun väen saapumista kotiin.
Kuinkahan ikinä toipuu itse normaaliin työrytmiin/rytmittömyyteen? Voiko töissä ottaa nokoset? Saako kuunnella vain musiikkia? Se tässä lomassa on ollut parasta, etten ole juurikaan uhrannut ajatustakaan työpaikan asioille. Säälittää ihmiset, jotka sairaina valuvat työpaikoilleen myötätuntoa kerjäämään ja keräämään “irtopisteitä” työlleen uhrautuvuudesta. Ei kukaan ole korvaamaton. Jos poissaolon takia täytyy näytös peruuttaa, niin so what, onhan kalenterissa päiviä.

Lomalla….

Lomalla, ansaitusti, mutta muusta syystä kuin äkkiä olettaisi. Todennäköisesti liiallinen hiirenkäyttö viime kuun projisointeja tehdessä aiheutti tulehdustilan oikean käden ranteeseen. Kolme sormea meni tunnottomaksi, joten olo on vähän kuin omistaisi kaksi vasenta kättä. Pari viikkoa on jo mennyt käden kanssa tuskaillessa, eikä kipu ole hellittänyt tippaakaan. Eilen kävin ensimmäisen kerran fysikaalisessa, eikä hoitoa voitu vielä aloittaa täysipainoisesti tulehduksen takia. Kylmähoitoa, ultraääntä ja sähköä kokeiltiin varovasti… jatketaan viikon päästä.

Mitäs tässä muuta voi kuin pidellä taloa lämpimänä ja keitellä välillä kahvia… Kirjoittaminen pelkällä vasemmalla kädellä tuntuu vaikealta, vaikka ovathan kirjaimet samassa järjestyksessä kuin ennenkin. Onneksi hiirtä ei tarvitse käyttää…

Ensi-illan jälkeen

Jussilan Jussi saatiin eilen ensi-iltaan. Tein siihen videoprojisoinnit, joita oli kolmelle erilaiselle pinnalle. Etunäyttämölle laskeutui kangas, johon heijastettiin still- ja liikkuvaa kuvaa ihan perinteisesti; tykki katolla kankaan kohdalla, normaali etuprojisointi. Seuraava pinta olikin kaikin puolin haastavampi. Tarkoitus oli projisoida tapettikuviota stretchkankaalle hiukan kankaan yläreunan yläpuolelta, 45 asteen kulmasta ja minimietäisyydeltä. Onneksi ei tarvinnut kajota tykin omaan keystoneen, ei nimittäin olisi taipunut. Viimeinen eli erikoisin työ oli saada reilut 20 m leveä ja alle 2m korkea kuva avaruusmaisemasta loppukohtaukseen. Työ vaati kuusi videotykkiä ja hyvän serverin. Laitteet sijoitettiin katosta laskeutuvaan ufoon, joka oli tietenkin niin minimaalisen toleranssin omaava kapistus, että sinne juuri ja juuri onnistui sijoittelemaan tarvitut osaset. Avaruusmaisema oli animaatiopätkä, jonka tein Blenderillä, kuvan resoluutio oli 3000x400, kesto 8100 framea eli viisi minuuttia ja rapiat päälle. Materiaalin renderointi otti oman aikansa prosessista. Muut kuvat olivatkin sitten hiukan perinteisemmissä formaateissa ja niitä työstin videoeditorilla ja kuvankäsittelyohjelmalla. Tapettikuvan otin pikaisesti vapaalla kädellä ja lopputulos näyttää ihan kohtuullisen hyvältä eikä se stretchkään ole oikein projisointimateriaaliksi tehty.

Mediaserverinä toimii Picturall Octo, johon kannattaa tutustua, jos on tarve saada isoa kuvaa. Ilman serverin keystone-ominaisuuksia tapettia ei olisi kyllä saanut suoraksi, on se tykki niin villissä asennossa, eikä kyllä jaettua yhtä kuvaa kuuteen tykkiinkään.

Tuntisaldo näytti eilen töistä lähtiessä 237 syyskuulle, taitaa olla vapaapäivän paikka…