Kesäloma 2022 Part 2

Pori Jazz oli sitten seuraavana tapahtumana vuorossa. Meillä oli liput lauantain pääkonserttiin Kirjurinluodolle. Päivän aloittanut Chisu oli positiivinen yllätys, ellei lasketa mukaan sitä kauheaa maneeria, joka vaivaa kyllä aika monia suomalaisia esiintyjiä. Joka ikisen biisin välissä ja keskellä kehotetaan yleisöä olemaan mukana huutamalla tapahtuman tai paikkakunnan nimeä. Tämä otti korvaan jo Tuskassa, kun laulaja huutaa jokaiseen laulamattomaan väliin: Tusshkaah!!! Sama jatkui siis Porissakin. Onko kyseessä muistutus itselle sitten missä on, koska veikkaan yleisön ainakin tietävän. Hector ei osuudessaan muistuttanut yleisöä kertaakaan missä ollaan. Lavalle ilmeisesti välittyi yleisön myötäeläminen koko esityksen ajan, koska ei tarvinnut erikseen pyytää taputuksiakaan.

Loman viimeiselle viikonlopulle osui sitten jackpot. Nimittäin kaksi sellaista bändiä joita olen ihaillut jo yli neljäkymmentä vuotta. Perjantaina Tampereella Sorsapuistossa soitteli Toto. Sinnehän se tie sitten vei. Uusi versio orkesterista on kyllä erittäin osaava. Kosketinsoittajat ja rumpali nuoria ja päteviä soittajia, puhaltimet ja basso taas vanhojen konkareiden hallussa, unohtamatta ydinryhmää, eli Steve Lukatheria ja Joseph Williamsia. Loistavaa musisointia hyvillä soundeilla. Hittejä ja vanhempaakin tavaraa kahden tunnin edestä. Edellinen näkemäni Toto-keikka oli Porissa 2019, jolloin tapasin Steve Lukatherin ihan face to face. Tuo keikka kuului 40 Trips Around the Sun-kiertueeseen ja tämänkertainen oli Dogz of Oz Tour.

Lauantaina Alavudella soitti toinen yli neljänkymmenen auringonkierroksen uraansa venyttänyt bändi, eli paikkakunnan omat pojat Kolmas Nainen. Konsertti oli nimeltään Kolmas Nainen - Noin 40 vuotta juhlakonsertti. Vieraiksi lavalle oli kutsuttu myös Pelle Miljoona, Timo Nikki ja Heikki Salo. Näistä ainakin Nikin kanssa soitettu Bad Boys Are Here jytisi komeasti. Oma setti oli joitain yllätyksiä sisältävä kavalkadi vuosien varrelta. Ennen pääorkesteria lämppäreinä olivat Juliet Jonesin Sydän ja ikinuori brittibändi Dr. Feelgood, joka oli todella kova. Viimeksi näin bändin joskus 1983. Miehet vaihtuvat, mutta biisit pysyvät samoina.

Kyllä näillä eväillä pärjää pitkään syksyyn, tai ainakin elokuun loppuun.

Kesäloma 2022 Part 1

Kesäloman ensimmäisenä päivän suuntasin Topiaksen kanssa Tuska-festareille. Kahden päivän ranneke killui ranteessa ja sää oli mitä mainioin. Näille päiville osuivat mm. Eluveitie, Korn, Stam1na, Amorphis, Joe Lynn Turner, Insomnia, Northern Kings.

Laajennettu festivaalialue toimi hienosti, eikä tungospaikkoja juurikaan ollut. Aikataulut pitivät täydellisesti, omaksi hommaksi jäi vain osua oikean lavan ääreen oikeaan aikaan. Ainoaksi miinusmerkiksi laittaisin teltan äänentoiston miksauspisteestä takaosaa kohti. Siellä nimittäin volume nousi ja puuroutui aikalailla FOH:in lähituntumaan ja jopa etupuoleen verrattuna. Testasin tämän myös valetut kuulosuojaimet päässä. Teltan katon muoto sai äänen käyttäytymään todella erikoisesti. 

Yhden välipäivän jälkeen menin Roosan kanssa Tavastialle katselemaan ja kuuntelemaan Maija Vilkkumaan ja Ystävien salakeikkaa, nimeltään Maria Timantti & Friends. Kutsun sinne olin saanut Maijan rumpalilta, Ilkalta. Tunnin keikkasetti piti sisällään pelkkiä hittejä. Soitto soi komeasti ja yleisö lauloi mukana koko tunnin + encoret.

Takaisin 80-luvulle

Sain kutsun muistella menneitä, kun Jarmo "Latvis" Latva-Äijö pyysi kertomaan Alavuden pop/rock-elämästä kultaisella 80-luvulla, unohtamatta tietenkään Rock-yhdistystä, tai Rock-komiteaa, kuten sen nimesimme perustamiskokouksessa. No, eihän se mennyt byrokratian rattaiden läpi, vaan Patentti- ja Rekisterihallitus pyysi muuttamaan nimeä ja ehdotti esimerkkinä Rock-yhdistys ry:tä. Kaikenlaisia juttuja tuli mieleen, mutta kyllä muisti alkaa luoda omaa todellisuutta näin pitkällä ajalla. Onko se sitten sitä "aika kultaa muistot"-osuutta. Perustajajäsenten kielessä komitea-muoto eli pitkään vielä nimiuudistuksen jälkeenkin.

Vampyyreitä ja Totoa

Viime viikolle osui monenlaista tekemistä. Oli Vampyyrien Tanssia, Tallinnan matkaa ja Totoa jäähallissa.

Helsingin Kaupunginteatteri on onnistunut ihan kohtuullisesti versioidessaan Vampyyrien Tanssia Linnanmäen Peacockiin. Jos jotain pettymystä pitäisi mainita, niin ehdottomasti syyttävä sormi osoittaisi koreografiaa. Ohjaajan ei olisi ehkä kannattanut haukata niin suurta palaa kakkua kuin nyt oli tehnyt. Näyttelijäntyö ja varsinkin laulaminen oli hyvää, mutta tanssikohtaukset olivat aikamoista rimpuilua. Varsinaista tekemistä niistä ei löytynyt, jos siksi ei lasketa käsien heiluttelua kuin diskossa.

Visuaalisesti lavastus oli täynnä kekseliäitä ratkaisuja ja valosuunnittelu oli onnistunut. Ekan puoliskon videolumisateet olisi tosin voinut jättää pois samoin kuin kakkosen näytönsäästäjät. Varsinaiset kuvalliset kuvat olivat minun makuuni liian blurreja, mutta peiliprojisointi oli tehty tyylikkäästi. Musaa olisin paikoin ajanut vieläkin tanakammin, ei siinä vielä oltu lähelläkään tekstin kadottamista. Yritin suhtautua katsomiskokemukseen kuin näkisin ja kuulisin kaiken ensi kertaa, mutta en ihan onnistunut. Siitä on kuitenkin vain viisi vuotta, kun jouduin paneutumaan tähän musikaaliin työryhmän jäsenenä.

Lauantain Tallinnan matka irrotti mukavasti arkirutiineista. Rentoa oleskelua, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Ainoastaan laivamatkat olivat kauhistusta. Mennessä hiihtolomalaiset suunnistivat kylpylöihin ja palatessa laiva oli täynnä abeja...

Sunnuntai-illan kruunasi Toto jäähallissa. Orkesteri oli jättänyt varsinaisen laulusolistinsa Williamsin Tukholmaan potemaan keuhkokuumetta ja heitti todella rennon ja rutiineista vapaan keikan. Biisilistaa oli jouduttu hiukan muokkaamaan uusiksi kiertueen aikaisempiin keikkoihin verrattuna, mikä antoi positiivista potkua esiintymiseen. Taustalaulajina olevat Mabvuto Carpenter ja Jenny Douglas pääsivät eturiviin esittämään parastaan ja onnistuivat. Äänentoisto oli hanskassa, samoin kuin valot. Ei videoscreenejä, ei pyroja, vain ammattitaitoista soittoa ja laulua. Joku saattoi kritisoida ettei uusimmalta levyltä kuulunut kuin Orphan, mutta eihän tämä ollutkaan XIV-kiertue, vaan An Evening with Toto ja sitä se tosiaan oli. Minä nautin. Edellisestä Toton keikasta ja vielä samassa paikassa tuli kuluneeksi 29v, 1kk, 1pvä. Silloin äänentoisto ei toiminut ja huhu kertoi, että miksaajaparka oli säästösyistä jättänyt osan kamoista Ruotsin puolelle ja se valitettavasti kuului, kenkää tuli. 

Maailma kylässä jne.

Festareilla on aina festaritunnelma. Aurinko osaltaan lisää sitä pelkällä olemassaolollaan. Tiukkapipona jään toki ihmettelemään, että jos näen lavalla kahdeksan soittajaa ja kuulen pinnistellen kolme soitinta. Ilmeistä päätellen lavalla oli kuitenkin hyvä keli soitella, sen verran rennolta se näytti. Plussaa monitorimiksaajalle.

Kuvan Janna ei liity tapahtuneeseen.

Eräässä toisessa tapahtumassa samana päivänä oli iso stage, ehkä 15+ m leveä ja kummallakin puolella arviolta 4m leveät screenit. Miksi screenille ajetaan välillä kokokuvaa stagesta, kun tapahtumat näytöillä  häviävät olemattomiin? Eikös sinne pitäisi poimia yksityiskohtia, mitkä eivät areenan toiseen päähän livenä näy...

Muutama sana euroviisuista. En ymmärrä miksi suomen olisi pitänyt voittaa kilpailu. Vain senkö takia, että edustajaksi valittiin vammaisryhmä. Suomalaisethan päättivät äänestää UMK:n voittajaksi PKN ennenkuin nuottiakaan oli soitettu. Koska ollaan niin suvaitsevaisia. Sitten kun kävi niin kuin kävi, sanottiin että maailma ei ollut valmis. Mille? Kyse oli vain Euroopan yleisradioiden järjestämästä kisasta, ei maailman. 

Siberia @ Virgin Oil

Siberia-yhtye oli yksi lempparibändeistäni -80-luvulla, heti ensimmäisten julkaisemiensa äänitteiden aikoihin. Bändiin tutustumista helpotti että olivat kotoisin naapurikunnasta ja vakioasiakkaita silloisella työnantajallani. Toisen levyn aikoihin tein sitten jo keikkaakin heidän kanssaan. Mainio ryhmä. 

Nyt liki 30 vuotta myöhemmin originaali kokoonpano on kerääntynyt yhteen ja tekee comebackiä. Olin viime perjantaina todistamassa ryhmän ensimmäistä keikkaa Virgin Oilissa. Soitto kulki komeasti ja laulukin, vaikka Loisa sanoi ennen keikkaa, että flunssa painaa päälle ja lopputulos voi olla falsettia tai Tom Waitsia.

Arvasin millä biisillä keikka alkaa ja lähes kaikki introt palauttivat mieliin kuinka tämä jatkuu. Rajan Lasse bändin luottomiksaajana hoiti homman suvereenilla tavalla. Soundillisesti keikka oli parhaimpia millä olen viimeisen parin vuoden aikana käynyt, ellei paras. Jatkoa odotellen.

 

Jari Yliaho - kitara, Paavo Kaihola - rummut ja Jari Loisa - basso

Peter Gabriel Helsingissä

Syyskuun ensimmäisenä armonvuonna 1987, koin jotain sellaista, joka teki lähtemättömän vaikutuksen minuun. Peter Gabriel oli edellisenä vuonna julkaissut So-albumin ja käväisi kiertueellaan Helsingin jäähallissa. Lavatekniikka mahdollisti lippujen myynnin hallin ympäri ja meidänkin paikat olivat lavan vieressä. Siihen aikaan ei ollut videoscreenejä, joten kaikki voitava tehtiin äärimmäisen tarkasti treenatuilla valoilla ja rekvisiitalla. Kiskoilla liikuteltavat kraanat joiden päissä liikkuivat sen ajan tekniikan viimeisintä huutoa olleet liikkuvat valot ja tämän lisäksi ihan pikkuinen ns. perusvalosetti. Mutta voi taivas, mitä sillä saatiin visuaalisesti aikaiseksi. So-albumi itsessään on aivan loistava kokonaisuus musiikillisesti. 

Tänään nuo samat soittajat, taustalaulajat ja PG ovat Hartwall Areenalla. En mennyt sinne. Syynä yksinkertaisesti on se, että kaikki me olemme vanhentuneet 27 vuotta tuosta upeasta illasta. Niin minä kuin Peter Gabrielkin. Halusin jättää tuon kultaisen muiston vuosien takaa ikuisesti mieleeni ja laitoin pyörimään So-albumin.