Viimeistä viedään…

Näin voi sanoa, että viimeistä viedään. Harjoitukset ovat alkaneet ja ensi-illan jälkeen vaihdan työpaikkaa. Oikeastaan lukuharjoituksen jälkeen kuvasimme traileria tai ennakkomainosta, ihan kuinka vaan… Jännittävää kuvata aihetta, josta ei ole juuri minkäänlaista käsitystä kenelläkään muulla kuin esityksen ohjaajalla. Pohjana oli näytelmän nimikappale,josta ensimmäinen idea oli tehdä ns. musavideo, mutta mainokseksi siitä olisi tullut liian pitkä. Samassa kuvaussessiossa kuvattiin sitten vähän niitä ja näitä esitykseen liittyviä kohtauksia ja näistä sitten koostin jonkinasteisen kuvakollaasin.

Kuvaa Kuningas EI!–näytelmän harjoituksesta

Kuvaus tehtiin täysin eri tilassa kuin mihin esitys tulee. Toivottavasti siitä kuitenkin pääsee käsitykseen mitä ollaan tekemässä .

Jouduin alkuviikosta ikäväkseni kuulemaan minkälainen ääni kuuluu kun auto osuu jalankulkijaan. Olin viemässä tytärtäni kouluun ja kääntymässä koulun pihaan kaksikaistaiselta kadulta vasemmalle. Jouduin pysähtymään vastaantulevan liikenteen ja suojatiellä olevien ihmisten takia. Pysähdyttyäni nuori tyttö ylitti katua mennäkseen isänsä luokse. Hän ei ehtinyt kuin ohittaa autoni keulan, kun oikeaa kaistaa tullut auto törmäsi häneen ilmeisesti juurikaan jarruttamatta. Vaimoni otti samantien yhteyden hälytyskeskukseen ja juoksimme auttamaan tyttöä hänen isänsä ja päälleajajan perässä tulleen kuljettajan kanssa. Kertakaikkiaan karmaiseva kokemus.

Pakkaspäivää!

Tänään ei ole enää kuumetta, mutta hengitys on vielä vähän vaivalloista tukossa olevan putkiston takia. Tämän päivän voi ehkä jo viettää enimmäkseen pystyasennossa ja taloa lämmitellessä.
Viime viikot ovat kuluneet tulevaisuuden suunnittelussa. Onhan se selvää, että näillä vuosilla suurten ratkaisujen teko askarruttaa… toisena päivänä kaduttaa mitä on tullut luvattua ja toisena kaikki tuntuu vain oikealta. En paljasta vielä mitä mullistavaa on tapahtumassa, mutta kaikki liittyy erääseen Helsingissä käyntiin tammikuisena päivänä…
Samaan aikaan toisaalla, eli juuri tuon maagisen Helsingin reissun seuraavana päivänä, minun piti esitellä ohjaajalle demomateriaalia ja projisointitekniikkaa Fanny & Alexanderiin. Aikojen alussa koko teokseen ei ollut tulossa ensimmäistäkään projisiota, mutta tapahtui vähän kaikenlaista hässäkkää, jonka jälkeen vastuussa ollut lavastaja vaihtui. Sen jälkeen alettiin puhumaan viidestä projisiosta. Tein tuohon demosessioon mukaelmat aiheista, että tekniikat ja suunnat tulivat esitellyiksi. Valmiiden materiaalien deadlineksi oli joulukuun puolivälissä annettu tammikuun 18 ja tuolloin elettiin viidettä päivää. Yhtäkkiä näiden viiden projisoinnin pitäisikin olla valmiina 12.1… Alkoi tulla hiukan kiirekin.  Loppujen lopuksi teokseen tuli kolmisenkymmentä projisointia ja videoajokoneessa on black-outit mukaan luettuna 48 tilannetta. Välillä tuli mieleen, että nälkä on kasvanut syödessä. Osa projisoinneista oli taustaprojisointeja ja osa tuli edestä. Käytössä on kuusi tykkiä, joista neljä tekee takakuvan. Kuvan koko on hiukan yli 8x6 metriä, jonka toteuttaminen yhdellä tykillä ei olisi mahdollista. Tosin neljän tykin toteutuksessa tulee projisointimuovin pieni katselukulma kiusallisesti esiin katsomon reunoilla istuessa. Jos sen olisi voinut tehdä yhdellä tykillä, niin saman valotehon saamiseksi oli pitänyt olla käytössä ainakin 12000 ansilumenin tykki ja arvauksena voisin esittää, että kankaassa olisi näkynyt kirkas ympyrä joka himmenee kuvan reunoja kohti. Näin tuo pinta käyttäytyy ainakin 6500 ansilumenin tykillä tehtäessä. Takaprojisointi on hiukan haastavampaa kuin edestä tuleva kuva.