Vuoden päätteeksi

Vuosi 2009 on lopuillaan. Sairauslomat ja joululomat pidetty. Tämä viikko kuluu olemassa olevien esitysten taltiointiin ja työpisteen virittelyyn. Ei siis mitään ihan tappokiirettä työn puolesta. Vapaa-aika on mennyt viime päivinä säännölliseen pihan auraukseen ja talon lämmittämiseen, mikä tarkoittaa, että talvi on tullut sellaiseksi kuin sen pitääkin. Lunta on ihan reilusti ja pakkastakin on ollut jo yhden talven tarpeisiin.
Tapaninpäivän ajelu mummolaa kohti muuttui varsinaiseksi rekiretkeksi, kun auto muuttui yllättäen turkkilaiseksi saunaksi. Mitä enemmän lämmityslaitteesta irtosi lämpöä, sitä enemmän etulasiin ilmestyi höyryä. Haju oli tosin aika tahmean makeahko eikä eukalyptus-mainen, joten päättelin lämmityslaitteen kennon tihkuvan jostain aivan pikkuisen. Minnekään ei ole ilmestynyt lätäkköä, joten vuoto on ilmeisesti aika minimaalista (onneksi) ja paikkaantuu oletetusti ns. “syylärisementillä” (toivottavasti). Auton keula kääntyi takaisin varikolle ja mummolasta starttasivat sitten meille päin. Olisi nimittäin neljäs auto meillä, mistä hajoaa lämmityslaite jollain lailla… onkohan meidän autotallissa jotain vikaa…

Mietiskelyä

Joulukuuta ja pakkastakin hiukan, ei lunta… Ajattelin hiukan valottaa mitä tarkoitin tuttuusarvolla edellisessä kirjoituksessani. Se on jotain sellaista, mikä helpottaa artistia esityksessään. Yleisö tuntee esittäjän, monet puhuvat hänestä, kuin vanhasta tutusta, vaikka eivät olisi koskaan sanaakaan vaihtaneet. Esitettävä materiaali on tuttua ja tunnistettavaa, sanat muistuu mieleen ja niitä voi varmuuden vuoksi laulaa mukana, ikäänkuin artistin tueksi. Aloittelevalla artistilla ei tälläistä “tukijärjestelmää” ole, vaan live-esitys täytyy olla aina täydellisyyttä hipova, ettei paikalle tullut vähäinenkin yleisö tömistele pois. Tässä kohtaa aloittelijan avuksi voi koitua jokin kilpailu esim. Idols, jolla taotaan esittäjää tietoisuuteen, vaikka väkisin. Homma jatkuu ainakin kaupallisten radioiden soittolistasysteemeillä. Livetilanteessa tuttuusefekti voi pelastaa huonoakin kokonaissoundia. Parhaimpia esimerkkejä tästä ovat vaikkapa Beatlesin keikat. Soittajat kommentoivat itse kuulostaneensa paskalta, eivätkä he kuulleet edes toistensa huonoa soittoa. Tätä eivät allekirjoita varmaankaan ne tuhannet ja taas tuhannet kirkuneet ja pyörtyneet tytöt joita niilläkin keikoilla oli täyden lipun ostaneena. Se on se fiilis, tuskinpa samaa olisi saatu aikaan, jos lavalla olisi Beatlesin musiikkia soittanut neljä muuta heppua. Itse olin kerran todistamassa heikohkoa livesoundia Totolta, miksaaja sai kenkää tuon keikan jälkeen, tosin tietoon ei tullut montako edellistä keikkaa oli mennyt vikaan. Silloinkin jäähallillinen väkeä oli fiiliksissä soundista huolimatta, mutta manageriporras päätti vaihtaa miestä.

Marraskuun viimeistä päivää

Eipä ihan säästä uskoisi, että huomenna alkaa joulukuu. Vettä ei nyt ihan juuri sada, mutta mittari on plussan puolella ihan reippaasti. Eilinen päivä kului balettiharjoituksissa Pähkinänsärkijää muistellen, näin siis vaikka sairauslomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä.
Siihen Kolmas Nainen-keikkaan rytmiksellä palatakseni…  Mietin pitkään uskallanko kirjoittaa aiheesta mitään, ettei väitettäisi kateelliseksi. Suurin ihmetyksen aiheeni oli poikkeuksellisen huono äänentoisto. Jos uutta levyä ei olisi kuullut lainkaan, sen materiaalin informaatioarvo olisi jäänyt varsin alhaiseksi. Vanhoilla biiseillä on jo tietty tuttuusarvo olemassa ja yleisö osasi sanat ulkoa, niiden tunnistamisessa ei ollut vaikeutta. Yhtyeen kotisivujen vieraskirjakirjoitusten perusteella joillain on samanlainen mielikuva; kiertue kärsi huonosta äänentoistosta. Jotkut tosin ylistivät samaisten keikkojen soundia mahtavaksi. Kuinka paljon niihin mielipiteisiin vaikuttaa tämä tuttuusaspekti, tutut jätkät kotikylältä, rento kaverimeininki, humala-aste jne. Kyllähän pakoputkivikainen Ladakin kuulostaa hyvältä muutaman tuopin jälkeen. Liiallinen äänenpaine ei ollut ainakaan rytmiksellä syypäänä, vaan taajuusalueiden huono jakautuma, kaikki soittimet taistelivat matalien aluiden herruudesta, virvelisoundi oli jotain aivan käsittämätöntä, kitaroiden keskinäinen balanssi jäi ainakin minulle mysteeriksi, bassokitara oli… no “jossain”, basari jäi lievästi kakkoseksi Paulin laululle, kai siellä oli taustalaulujakin… Orkesteri itse hoiti hommansa ihailtavasti ja rennon tyylikkäästi. Kuuntelupaikkaa ei voi käydä syyttämään, sillä olin pari metriä Markon ( yhtyeen miksaaja ) oikealla puolella. Jos joku ajattelee, että “hoida sitten itse homma, kun niin hyvin tiedät”, voisin sanoa, että “kutsua odotellessa”. Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu mollaamaan Markoa, jonka koen itse löytäneeni työni jatkajaksi, vaan jatkoa pohdiskeluilleni, miksi suomessa kuulee valitettavan harvoin hyvää äänentoistoa aivan ykkösbändeilläkin. Ulkomailla vierailevien bändien joukkoihin on eksynyt ilmeisesti kaikki suomen osaaminen.

Edelleen lomalla

Marraskuu on jo puolessa ja edelleen olen sairauslomalla. Parempaan suuntaan ollaan menossa, muttei kipu ole vielä kokonaan hellittänyt. Kaikenlaista musiikkia on tullut kuunneltua viime aikoina paljon. Enimmäkseen spotifysta. Kolmas Nainen-yhtyeen uusin on tullut kuunneltua useampaan kertaan ja kuuntelukertojen myötä se paranee koko ajan. Joskus kuuntelen pelkkiä tekstejä ja toisinaan sitten vaan taustalla olevia kitaroita. Illalla olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan sitä ihan livenä Rytmikorjaamolle.
Päiviin on tullut hauska rytmi ihan itsestään; aamulla kun kaikki muut ovat poistuneet kotoa, mennään koirien kanssa aamupäivän pikku-unille. Nokosten jälkeen lounas ja Clarence Streetin lääkäriasema telkkarista, sitten lenkki koirien kanssa ja päiväkahvit. Sitten voikin odotella muun väen saapumista kotiin.
Kuinkahan ikinä toipuu itse normaaliin työrytmiin/rytmittömyyteen? Voiko töissä ottaa nokoset? Saako kuunnella vain musiikkia? Se tässä lomassa on ollut parasta, etten ole juurikaan uhrannut ajatustakaan työpaikan asioille. Säälittää ihmiset, jotka sairaina valuvat työpaikoilleen myötätuntoa kerjäämään ja keräämään “irtopisteitä” työlleen uhrautuvuudesta. Ei kukaan ole korvaamaton. Jos poissaolon takia täytyy näytös peruuttaa, niin so what, onhan kalenterissa päiviä.

Lomalla….

Lomalla, ansaitusti, mutta muusta syystä kuin äkkiä olettaisi. Todennäköisesti liiallinen hiirenkäyttö viime kuun projisointeja tehdessä aiheutti tulehdustilan oikean käden ranteeseen. Kolme sormea meni tunnottomaksi, joten olo on vähän kuin omistaisi kaksi vasenta kättä. Pari viikkoa on jo mennyt käden kanssa tuskaillessa, eikä kipu ole hellittänyt tippaakaan. Eilen kävin ensimmäisen kerran fysikaalisessa, eikä hoitoa voitu vielä aloittaa täysipainoisesti tulehduksen takia. Kylmähoitoa, ultraääntä ja sähköä kokeiltiin varovasti… jatketaan viikon päästä.

Mitäs tässä muuta voi kuin pidellä taloa lämpimänä ja keitellä välillä kahvia… Kirjoittaminen pelkällä vasemmalla kädellä tuntuu vaikealta, vaikka ovathan kirjaimet samassa järjestyksessä kuin ennenkin. Onneksi hiirtä ei tarvitse käyttää…

Ensi-illan jälkeen

Jussilan Jussi saatiin eilen ensi-iltaan. Tein siihen videoprojisoinnit, joita oli kolmelle erilaiselle pinnalle. Etunäyttämölle laskeutui kangas, johon heijastettiin still- ja liikkuvaa kuvaa ihan perinteisesti; tykki katolla kankaan kohdalla, normaali etuprojisointi. Seuraava pinta olikin kaikin puolin haastavampi. Tarkoitus oli projisoida tapettikuviota stretchkankaalle hiukan kankaan yläreunan yläpuolelta, 45 asteen kulmasta ja minimietäisyydeltä. Onneksi ei tarvinnut kajota tykin omaan keystoneen, ei nimittäin olisi taipunut. Viimeinen eli erikoisin työ oli saada reilut 20 m leveä ja alle 2m korkea kuva avaruusmaisemasta loppukohtaukseen. Työ vaati kuusi videotykkiä ja hyvän serverin. Laitteet sijoitettiin katosta laskeutuvaan ufoon, joka oli tietenkin niin minimaalisen toleranssin omaava kapistus, että sinne juuri ja juuri onnistui sijoittelemaan tarvitut osaset. Avaruusmaisema oli animaatiopätkä, jonka tein Blenderillä, kuvan resoluutio oli 3000x400, kesto 8100 framea eli viisi minuuttia ja rapiat päälle. Materiaalin renderointi otti oman aikansa prosessista. Muut kuvat olivatkin sitten hiukan perinteisemmissä formaateissa ja niitä työstin videoeditorilla ja kuvankäsittelyohjelmalla. Tapettikuvan otin pikaisesti vapaalla kädellä ja lopputulos näyttää ihan kohtuullisen hyvältä eikä se stretchkään ole oikein projisointimateriaaliksi tehty.

Mediaserverinä toimii Picturall Octo, johon kannattaa tutustua, jos on tarve saada isoa kuvaa. Ilman serverin keystone-ominaisuuksia tapettia ei olisi kyllä saanut suoraksi, on se tykki niin villissä asennossa, eikä kyllä jaettua yhtä kuvaa kuuteen tykkiinkään.

Tuntisaldo näytti eilen töistä lähtiessä 237 syyskuulle, taitaa olla vapaapäivän paikka…

Farssia...

Hello!
Eilen esitettiin tauon jälkeen uudelleen EKK-farssia. Parin päivän lämmityksen jälkeen meno oli entisenlaista. Siinä lämmityksen ohessa tekaisin valmiiksi Rottajahdin videototeutuksen versio plan b. Alkuperäinen suunnitelma piti sisällään kolme videotykkiä, joista kaikista eri kuvaa, mutta päädyimme ehkä viisaimpaan vaihtoehtoon typistää materiaali yhdellä tykillä ammuttavaksi. Tarkoitushan ei ollut kuitenkaan mennä videokuvan ehdoilla.
Samalla ehdin asentaa kahteen miniläppäriin mediaserverin käyttöliittymät ja valopöytäohjelmat. Viime viikolla yksi päivä kului videoeditointiin tarkoitetun koneen rakentamiseen. Kone oli alunperin kaupungin tilaamia koneita kouluille.. väärä käyttis eli homma alkoi formatoinnilla ja siitä alkoi kaikkien ajureiden haaliminen kahdella muulla koneella, koska tarkoitus oli, että tämä ko. kone ei käy netissä koskaan.

Töitä, töitä

Työt alkoivat elokuun alussa ja sen kyllä huomaa. Mistä se kiire siihen aina tulee? Loma oli kokonaisuudessaan ehkä paras loma ikinä. Keikkaa oli sopivan tasaisesti, aurinko paistoi, perheen opiskeluasiat järjestyivät helposti ( kuin itsestään ), tapasi mukavia ihmisiä jne. Hiukan kirpaisi tulla töihin pimeään. Pari viime viikonloppua kuluivat Ähtärissä kansalaisopiston järjestämällä ääni- ja valotekniikan kurssilla opetustehtävissä. Tästä johtuen tulee kulutetuksi kolme viikkoa ilman ainuttakaan vapaapäivää, joten tulevaa viikonloppua odottelee jo innolla. Nythän tässä on vielä täysi viikko projisointimedioiden valmistusta ja suunnittelua ennen sitä. Spotify on muuten loistava työkaveri…

Kesäflunssaa

Niinhän se on, että kesällä on aikaa sairastaa. Hiukan harmittaa, kun kohdalle sattuu kesän lämpimimmät päivät, toistaiseksi. Olin alkukuusta Helsingissä kursseilla ja reissasin Hki-Tre väliä junalla viikon verran. Syy moiseen johtuu siitä, että Helsingin kokoisesta kaupungista ei löytynyt majoitusta koko ajalle jonkun jalkapallo-ottelun, enduron MM-kisojen ja joidenkin muiden merkittävien tapausten takia. Tampereella sain asua ilmaiseksi, joten edestakaiset junamatkat sinne tulivat halvemmaksi kuin asuminen Helsingissä olisi voinut tulla… Sieltä kotiuduttuani oli täällä Provinssirock, jonka olemassaoloa ei kotonamme huomannut aikaisempien vuosien tapaan, epäilytti oliko koko festivaalia pidettykään. Sen jälkeen olimmekin pari päivää Kuopiossa tanssifestivaaleilla. Sekin oli hauska kokemus. Musiikkitalon kahvilassa istuessamme Jorma Uotinen ja Helena Lindgren tulivat ihan lähituntumalle pitämään soundcheckiä illan esiintymistänsä varten, hieno hetki. Juhannuksena tämä sakki oli ihan vaan kotona. Nyt onkin sitten nenä niin tukossa kuin voi, samoin kurkku, kuumettakin oli aamulla vähän. Mutta aivan mahtavaa, kun on kesäloma, eikä tarvitse turhista stressata!

Kesän alkua

Kesäloma alkoi virallisesti jo 26.5, mutta viime viikko oli täynnä tohinaa. Pidin ammattikorkealle kurssin tuotantotekniikan perusteista, järjestelin tyttären ylioppilasjuhlia ja kaikki normaali arkirutiini siihen päälle. Tämä viikko on kulunut palautuessa, kun ensi viikko menee sitten Helsingissä kursseilla. Tuotantotekniikan perusteissa kävimme ensin läpi valotekniikkaa ja sitten äänitekniikkaa, lopuksi teimme esityksen, johon oppilaat valmistivat itse myös ohjelman.
Otettiin vielä apuvälineiksi savu- ja tuulikoneet ja saatiin upeita elämyksiä talteen.

Hoh hoijaa!

Alkaa hiukan kevätväsymys painaa päälle. Vielä pitäisi hoitaa muutama näytös ja tehdä pieni demo mediaserverillä syksyllä tulevaan produktioon. Nyt täytyy pitää pientä luovaa taukoa, kun toinen kone renderoi materiaalia aluksi pienempään formaattiin kuin esitettävä materiaali, ihan vain malliksi...

Monta rautaa tulessa

Tässä mennään Audi-myyjille tilauksesta Viimeistä suurista rakastajista. Näytöksessä on sen verran luppoaikaa, että ehtii paneutumaan muihin töihin samalla. Katselen työkaluvaihtoehtoja projisointimateriaalin valmistamiseen. Tavoitteena on tietenkin löytää välineet avoimen lähdekoodin puolelta. Pitäisi vielä tänä keväänä aloittaa syksyn tuotantojen projisointimateriaalin valmistus. Tulossahan on tietenkin mediaserverikin, joka otetaan haltuun myöskin toukokuun aikana samalla kun pyöritetään loput kevään näytännöt. Samalla tässä toisella kädellä valmistuu farssi ensi-iltaan pääsiäisen jälkeen. Ja kurssillekin pitäisi mennä... niin ja on tässä vielä keikkaakin tiedossa...

Terveisiä Tukholmasta!

Kävimme pienellä porukalla keikalla oikein Tukholmassa. Pakettiauto oli pakattu niin piukkaan, että yhdestä lavastuselementistä piti ruuvata kehikko irti että mukana tarvittava sisäosa saatiin mahtumaan kyytiin. Otin mukaan kevyen äänentoistojärjestelmän, kevyen kaiuttimien puolesta, muuten laitteisto oli sama kuin kotona esityksissä. Valoja sopi telineineen mukaan 12 hyvin valittua kanavaa. Niillä pääsi hyvin jo tunnelmoimaan. Keikkapaikka oli tietenkin kolmannessa kerroksessa ja mulla apuna viisi naista ja liian pieni hissi. Suurin palikka piti kiikuttaa talon halki isompaan hissiin ja sieltä esitystilaan. Muuten kaikki menikin oikein mainiosti. Keikan jälkeinen päivä vietettiinkin sitten kaupungilla kukin tahoillaan. Seuraava keikka on myöskin ruotsinkielisellä alueella eli Vaasassa.

Tässä keikkapaikka Regeringsgatanilta katsottuna. Keikka-auto kaksi päivää sakkopaikalla ilman pikavoittoa...

Vapaalla tänään

Nyt on saatu kaksi esitystä valmiiksi sitten viime kirjoituksen ja eilen aloiteltiin jo seuraavaa. Yläkerran Sopusoinnusta tuli kaikin puolin toimivan näköinen kokonaisuus ja alakertaan tehtiin runojuttu ( Ei stä koskan tiär, kuka tuloo käymähän ) hiukan nopeammalla tempolla. Tein siihen ensin viikon verran äänimateriaalia valmiiksi ja sitten kun saatiin alta poistettua edellisen jutun lavastus, niin viikossa puristettiin teokselle visuaalinen ilme. Tiistaista perjantaihin harjoiteltiin suhteellisen tiiviisti, parhaana päivänä oli neljä läpimenoa... ja viimein lauantaina sai ensi-iltayleisö esitykseen kuuluvat pullakahvit eteensä. Omasta mielestä esitys onnistui todella hyvin.
Autojen kanssa on aina vaikeaa. Pari viikkoa sitten tuli pakettiauto peruuttamalla kylkeen ja sain sen sitten viime viikon torstaina pellit siloiteltuna korjaamolta. No, eiköpä vain eilen napsahtanut takaa jarrusylinteri sopaksi. Juuri viime vuoden lopulla vaihdoin toiselle puolelle ja nyt odotellaan huomista, että pääsee/saa/joutuu vaihtamaan sinne toisellekin puolelle uuden palikan. Minä sitten tykkään maata auton alla huonossa asennossa, huonojen/puuttuvien työkalujen kanssa hakkaamassa päätäni lattiaan taikka auton pohjaan.

Vuoden ensimmäinen kirjoitus

Taas on uusi vuosi lähtenyt käyntiin. Töissä on ollut hiukan toisenlainen jakso käynnissä, kun olen tehnyt taustaprojisointeja tulevaan ensi-iltaan. Hommaan sisältyi jostain elokuva-arkistosta kaivettujen dokumenttifilmien käsittelyä, valokuvausta, videokuvausta, kuvankäsittelyä, videoeditointia jne, kunnes kaikki oli poltettu dvd-levyille näytösajoa varten. Ensi-ilta on ensi viikon lauantaina, joten oma osuus tuli viikkoa ennemmin valmiiksi. Onhan siinä vielä hiomista, varsinkin näyttämön suunnalla, kun ohjaaja poisti viime metreillä ( ensimmäisen ja toisen valmistavan harjoituksen välillä ) lavastuksesta kaikki huonekalut. Nyt siellä pyöritellään hirsijäljitelmiä, eikä vielä ole täysin selvää, että kuka ja mihin...
Kotona pidellään koiria erillään, kun pikkunartulla on ensimmäiset juoksut, eikä urosraukka voi käsittää, missä on se viehkeä narttu kun näkyvillä on vain pikkupentu.