keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Vapaalla tänään

Nyt on saatu kaksi esitystä valmiiksi sitten viime kirjoituksen ja eilen aloiteltiin jo seuraavaa. Yläkerran Sopusoinnusta tuli kaikin puolin toimivan näköinen kokonaisuus ja alakertaan tehtiin runojuttu ( Ei stä koskan tiär, kuka tuloo käymähän ) hiukan nopeammalla tempolla. Tein siihen ensin viikon verran äänimateriaalia valmiiksi ja sitten kun saatiin alta poistettua edellisen jutun lavastus, niin viikossa puristettiin teokselle visuaalinen ilme. Tiistaista perjantaihin harjoiteltiin suhteellisen tiiviisti, parhaana päivänä oli neljä läpimenoa... ja viimein lauantaina sai ensi-iltayleisö esitykseen kuuluvat pullakahvit eteensä. Omasta mielestä esitys onnistui todella hyvin.
Autojen kanssa on aina vaikeaa. Pari viikkoa sitten tuli pakettiauto peruuttamalla kylkeen ja sain sen sitten viime viikon torstaina pellit siloiteltuna korjaamolta. No, eiköpä vain eilen napsahtanut takaa jarrusylinteri sopaksi. Juuri viime vuoden lopulla vaihdoin toiselle puolelle ja nyt odotellaan huomista, että pääsee/saa/joutuu vaihtamaan sinne toisellekin puolelle uuden palikan. Minä sitten tykkään maata auton alla huonossa asennossa, huonojen/puuttuvien työkalujen kanssa hakkaamassa päätäni lattiaan taikka auton pohjaan.

Ei kommentteja: