Kesäloma 2022 Part 1

Kesäloman ensimmäisenä päivän suuntasin Topiaksen kanssa Tuska-festareille. Kahden päivän ranneke killui ranteessa ja sää oli mitä mainioin. Näille päiville osuivat mm. Eluveitie, Korn, Stam1na, Amorphis, Joe Lynn Turner, Insomnia, Northern Kings.

Laajennettu festivaalialue toimi hienosti, eikä tungospaikkoja juurikaan ollut. Aikataulut pitivät täydellisesti, omaksi hommaksi jäi vain osua oikean lavan ääreen oikeaan aikaan. Ainoaksi miinusmerkiksi laittaisin teltan äänentoiston miksauspisteestä takaosaa kohti. Siellä nimittäin volume nousi ja puuroutui aikalailla FOH:in lähituntumaan ja jopa etupuoleen verrattuna. Testasin tämän myös valetut kuulosuojaimet päässä. Teltan katon muoto sai äänen käyttäytymään todella erikoisesti. 

Yhden välipäivän jälkeen menin Roosan kanssa Tavastialle katselemaan ja kuuntelemaan Maija Vilkkumaan ja Ystävien salakeikkaa, nimeltään Maria Timantti & Friends. Kutsun sinne olin saanut Maijan rumpalilta, Ilkalta. Tunnin keikkasetti piti sisällään pelkkiä hittejä. Soitto soi komeasti ja yleisö lauloi mukana koko tunnin + encoret.

Vampyyreitä ja Totoa

Viime viikolle osui monenlaista tekemistä. Oli Vampyyrien Tanssia, Tallinnan matkaa ja Totoa jäähallissa.

Helsingin Kaupunginteatteri on onnistunut ihan kohtuullisesti versioidessaan Vampyyrien Tanssia Linnanmäen Peacockiin. Jos jotain pettymystä pitäisi mainita, niin ehdottomasti syyttävä sormi osoittaisi koreografiaa. Ohjaajan ei olisi ehkä kannattanut haukata niin suurta palaa kakkua kuin nyt oli tehnyt. Näyttelijäntyö ja varsinkin laulaminen oli hyvää, mutta tanssikohtaukset olivat aikamoista rimpuilua. Varsinaista tekemistä niistä ei löytynyt, jos siksi ei lasketa käsien heiluttelua kuin diskossa.

Visuaalisesti lavastus oli täynnä kekseliäitä ratkaisuja ja valosuunnittelu oli onnistunut. Ekan puoliskon videolumisateet olisi tosin voinut jättää pois samoin kuin kakkosen näytönsäästäjät. Varsinaiset kuvalliset kuvat olivat minun makuuni liian blurreja, mutta peiliprojisointi oli tehty tyylikkäästi. Musaa olisin paikoin ajanut vieläkin tanakammin, ei siinä vielä oltu lähelläkään tekstin kadottamista. Yritin suhtautua katsomiskokemukseen kuin näkisin ja kuulisin kaiken ensi kertaa, mutta en ihan onnistunut. Siitä on kuitenkin vain viisi vuotta, kun jouduin paneutumaan tähän musikaaliin työryhmän jäsenenä.

Lauantain Tallinnan matka irrotti mukavasti arkirutiineista. Rentoa oleskelua, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Ainoastaan laivamatkat olivat kauhistusta. Mennessä hiihtolomalaiset suunnistivat kylpylöihin ja palatessa laiva oli täynnä abeja...

Sunnuntai-illan kruunasi Toto jäähallissa. Orkesteri oli jättänyt varsinaisen laulusolistinsa Williamsin Tukholmaan potemaan keuhkokuumetta ja heitti todella rennon ja rutiineista vapaan keikan. Biisilistaa oli jouduttu hiukan muokkaamaan uusiksi kiertueen aikaisempiin keikkoihin verrattuna, mikä antoi positiivista potkua esiintymiseen. Taustalaulajina olevat Mabvuto Carpenter ja Jenny Douglas pääsivät eturiviin esittämään parastaan ja onnistuivat. Äänentoisto oli hanskassa, samoin kuin valot. Ei videoscreenejä, ei pyroja, vain ammattitaitoista soittoa ja laulua. Joku saattoi kritisoida ettei uusimmalta levyltä kuulunut kuin Orphan, mutta eihän tämä ollutkaan XIV-kiertue, vaan An Evening with Toto ja sitä se tosiaan oli. Minä nautin. Edellisestä Toton keikasta ja vielä samassa paikassa tuli kuluneeksi 29v, 1kk, 1pvä. Silloin äänentoisto ei toiminut ja huhu kertoi, että miksaajaparka oli säästösyistä jättänyt osan kamoista Ruotsin puolelle ja se valitettavasti kuului, kenkää tuli. 

Peter Gabriel Helsingissä

Syyskuun ensimmäisenä armonvuonna 1987, koin jotain sellaista, joka teki lähtemättömän vaikutuksen minuun. Peter Gabriel oli edellisenä vuonna julkaissut So-albumin ja käväisi kiertueellaan Helsingin jäähallissa. Lavatekniikka mahdollisti lippujen myynnin hallin ympäri ja meidänkin paikat olivat lavan vieressä. Siihen aikaan ei ollut videoscreenejä, joten kaikki voitava tehtiin äärimmäisen tarkasti treenatuilla valoilla ja rekvisiitalla. Kiskoilla liikuteltavat kraanat joiden päissä liikkuivat sen ajan tekniikan viimeisintä huutoa olleet liikkuvat valot ja tämän lisäksi ihan pikkuinen ns. perusvalosetti. Mutta voi taivas, mitä sillä saatiin visuaalisesti aikaiseksi. So-albumi itsessään on aivan loistava kokonaisuus musiikillisesti. 

Tänään nuo samat soittajat, taustalaulajat ja PG ovat Hartwall Areenalla. En mennyt sinne. Syynä yksinkertaisesti on se, että kaikki me olemme vanhentuneet 27 vuotta tuosta upeasta illasta. Niin minä kuin Peter Gabrielkin. Halusin jättää tuon kultaisen muiston vuosien takaa ikuisesti mieleeni ja laitoin pyörimään So-albumin.

Nine Inch Nails

 

Viikko sitten torstaina en aamulla tiennyt mihin iltaan mennessä päädyn. Kiitokset Paloniemen Ilkalle ja päädyin Hartwall Areenalle katsomaan Nine Inch Nailia. Nimenomaan katsomaan. Onneksi otin korvatulpat mukaan, sillä jossain kolmannen biisin tuntumassa miksaaja huomasi PA:n olevan lämppäribändin säädöissä ja napsautti (sananmukaisesti) volumen aikalailla maksimiin. Siitä viis, nimittäin se mitä visuaalinen osasto tarjosi oli sellaista silmäkarkkia että huh huh. Enpä muista nähneeni vastaavaa visuaalista elämystä sitten Peter Gabrielin So-kiertueen joskus 1987.  Vaikka Helsinkiin asti ei koko NIN:n kiertuesetti tullutkaan, oli lavalla sellainen kattaus että mitään temppua ei tullut kahteen kertaan.

 

Jos joku haluaa tietää mistä kaikesta jäi paitsi, niin kannattaa katsoa seuraava video. Etummaisen led-seinä uupui, mutta muuten saa hyvän käsityksen tapahtumista.

 

Kesäloma ja muuttotouhuja

Päästiin vaan kesälomaan asti tänäkin vuonna. Ja kuinka ollakaan loma alkaa samalla tavalla kuin viime vuonnakin eli muutolla. Viime vuonna meillä tosin oli kolme muuttoa parin kuukauden sisällä, että saatiin perhe asumaan kolmelle paikkakunnalle.
Nyt muuton kohteena on perheen naisväen asumus Tampereella, kun koko kiinteistökompleksi, johon kuuluu viisi kerrostaloa, menee peruskorjaukseen. Ensimmäisessä talossa on jo remontti käynnissä. Muuttomatka ei ole kovin pitkä, vajaat sata metriä, mutta on siinä hommaa, kun kaikki tavarat on kuitenkin siirrettävä. Kaiken kukkuraksi vaimo on nyt kolme kuukautta Helsingissä yliopistoharjoittelussa, joten kukas tätä muuttotouhua oikein hoitaa…. Juhannusaattoaamuna aloitettiin ja nyt alkaa tavarat olemaan yhtä kirjahyllyä lukuun ottamatta uudessa paikassa. Tavaroiden sijoittelua helpottaa se, että pohjakuva on likipitäen sama kuin vanhassa, toki jotkut mitat heittävät pikkuisen, mutta Alvar Aalto on tehnyt siinä vain jokaisesta uniikin asunnon. Omalla autolla, omin käsin, pienin kustannuksin ja hiukan “ei tartte auttaa”-asenteella mennään.
Kesä tuo mukanaan taas kärpäset ja ulkoilmakonsertit. Ehdin käydä Maailma kylässä- festivaalilla ja Helsinki-päivän Kaisaniemen konsertissa.
Hyviä artisteja kummassakin tapahtumassa, mutta se mikä jää aina ihmetyttämään, on se liiallisuuksiin menevä matalien taajuuksien palvominen. Siinä menee useassa tapauksessa osa informaatiosta hukkaan, koska vaikkapa sanoista ei saa selvää. Eivät kaikki kuuntelijat ole tuollaisissa massatapahtumissa kaikkien bändien suurimpia faneja, jolloin riittää pelkkä näkeminen ja tekstit osataan ulkoa. Sitten vielä kun nykypäivänä ollaan tarkkoina desibelirajoista ja niitä mitataan, mikä on hyvä asia, mutta kun lopputuloksena mitataan monesti alle 120 Hz:n mylvintää, niin se varsinainen puhetaajudella tapahtuva informaatio jää pakosta kuulumattomiin. Hirvittävää energiantuhlausta. Lavalla saattaa olla soittajia, joiden olemassaolo tulee esille vain videoscreeniltä. On toki poikkeuksiakin. Esim Ismo Alangon setti tuli erittäin maltillisilla volumella, tasaisella taajuuskaistalla ja hyvällä balanssilla, niin että kuunteleminen oli nautinto. Sama juttu oli Anssi Kelan kanssa. Ammattimiehet asialla lavalla ja miksauspöydän takana.

Lukseja kaupungissa

Viikko takaperin kaupungissa järjestettiin Lux Helsinki-tapahtuma, jossa ihmisille oli järjestetty nähtävää Stadionilta Senaatintorille. Valotaiteilijat olivat ottaneet katukuvasta tuttuja paikkoja valaisemisen kohteiksi. Reitti lähti Olympiastadionilta Kansallisoopperan amfiteatterin, Hesperian puiston, Kansalaistorin ja Kiasman kautta Baanalle. Tuomiokirkko oli saanut luvan olla videomäppäyksen kohteena.

Teos pyöri non-stoppina päivisin klo 16-22, kestäen n. 10 min. Seassa oli näyttäviä kuvia ja jonkinverran täysin mitäänsanomatonta materiaalia. Itse olisin halunnut nähdä enemmän rakennuksen yksityiskohtiin sidottua materiaalia. Nyt seassa oli sellaista videokuvaa, joka olisi voitu projisoida mihin pintaan tahansa, nyt vain projisointipinnaksi oli valikoitunut tuomiokirkko. Tuossa kuvassa juuri näkyy sitä rakennuksen pinnan hyväksikäyttöä. Sellaiset videokuvalla tehdyt varjojen liikkumiset näyttävät livenä tosi komeilta. Muissa kohteissa tehdyt tilavalaisut eivät suoranaisesti hetkauttaneet. Onhan se se selvää, että jos puuta taikka seinää valaistaan sinisellä lampulla, niin siinä nähdään sininen puu tai seinä. Hesperian puistoon rakennetussa Lantern parkissa oli joitain tosi upeita valaisimia.

Tälläistäkin sattuu

Viime viikonloppuna oli tarkoitus käydä Musiikkitalossa kuuntelemassa Hehkumoa. Lähdinkin lauantaiaamuna Tampereelle korjaamaan auton lämmityslaitteen puhallinta. Selvittelin ensin netin foorumeilta, kuinka sinne pääsee käsiksi ja hiukan alkoi jännittämään kun siellä puhuttiin tuntikausien työstä osan irroittamiseksi ja kuinka lähes koko kojelauta täytyy purkaa ensin. No, puhallin oli kädessäni kymmenen minuuttia operaation aloittamisen jälkeen. Asettelin puhaltimen keittiön pöydälle ja kaksi ruuvia irroitettuani vika löytyi. Johto oli irronnut hiilisillasta. Helppo homma, kolvi käteen ja tinaamaan. Mutta. Kolvi onkin Helsingissä. Taisi päästä muutama kirosanakin tässä kohtaa. Muistelin kuinka kävi sata vuotta sitten, kun lensin autollani keikalta toiselle, jossa kaverini oli jo pystyttämässä laitteistoa ja kaksi bändiä odottelee soundcheckkiin pääsyä. Oli käynyt sitten niin, että mukaan oli tullut kahdesta PA-setistä toisen päätteet ja toisen syöttöpiuhat. Olisi tarvinnut hiukan toisenlaisia liittimiä. Adaptereita löytyi yksi ja yksi melkein oikea johto. Otin kolvin käteeni ja hetken odoteltuani totesin kolvin olevan sökönä ja jotain pitäisi tehdä… Tuli todistetuksi, että XLR-liittimeen pystyy tinaaman johdot oikeinpäin sytkärin ja ruuvipuristimen avulla takahuoneessa, uteliaiden soittajapoikien seuratessa toimitusta. Bändeinä oli ekalla keikalla Kolmas Nainen ja toisella Siberia ja Zero Nine.
Samalla kokemuksella taivuttelin puhaltimen piuhan sopivaan asentoon ja lämmönlähteeksi pääsi tällä kertaa kynttilä. Homma onnistui ja puhallin pelittää jälleen. Paikalleen asennuskaan ei ottanut kymmentä minuuttia kauempaa, joten ihmetykseksi jää mihin toiset ihmiset siinä hommassa kuluttelivat sitä aikaa tuntikausia.
Sunnuntaina sitten junaillessani takaisin Helsinkiä kohti, näin kännykästäni, että Hehkumo soitti sitten parhaillaan Tampere-talossa. Näin sitä mentiin ristiin rastiin, tai siis minä edellä.

Iltapuuhia

Päätin opetella uudelleen kitaransoiton jalon taidon. Kitara täytyi ensin kulkeutua Tampereelta Helsinkiin että se oli edes ajatuksena mahdollista.Kun tämä ihme viimein tapahtui, huomasin siinä viritellessäni, että jotain on nyt vialla. Koko tallan alapuolinen puuosa pyrki lähtemään irti ja olisi varmasti lentänytkin kielten voimalla otsaani, ellei vastavoimana olisi ollut viittä jousta. Kielet löysiksi, talla irti ja tutkimaan mitä on tehtävissä. Päätin tehdä pikakorjauksen liimalla ja ruuveilla.

Totesin korjailustani olleen sen verran apua, että pääsen hiukkasen hakemaan tekniikkaa muistin kätköistä. Vire on toistaiseksi hiukan standardia löysemmällä, ettei into lopahda heti alkuunsa sormenpäiden kipeytyessä.  Eihän tuon kanssa ihan uskaltaisi keikalle lähteä, ainakaan ainoana soittopelinä. Uusi ja ehjä runko on kyllä jo tilauksessa. Voisi samantien rakentaa tuon loppuun asti, kun siitä näyttää vielä joitain osia uupuvan.
Siitähän on kuitenkin lähdettävä, että äänityskalusto pitää olla kokoajan saatavilla, eihän sitä koskaan tiedä koska se hittibiisi ilmoille lennähtää… Kitaravahvistimen puutetta paikkaa Digitechin RP-50, joka kyllä toimii kuulokesoitossa yllättävänkin hyvin, näin kerrostalo-olosuhteissa.

Ensimmäinen viikko uudessa työssä

Kuningas EI! taputeltiin ensi-iltaan viikko sitten lauantaina ja tuntui hyvältä päättää pitkä taival niin onnistuneeseen iltaan. Liioittelematta voisi koko prosessia luonnehtia yhdeksi helpoimmista. Koko näyttämölle työstöaikana ei tullut paniikin kaltaista tunnetta, vaan kaikki sujui ilman minkäänlaista puristusta. Sen lauantain jälkeen onkin tapahtunut sitten paljon.
Hiukan jännitti astua anivarhain maanantaiaamuna junaan ja kolistella Helsinkiin. Perille päästyäni alkoi täysitehoinen tutustuminen uuteen ympäristöön, ihmisiin, työvälineisiin ja ennen kaikkea työhuoneeseen. Tuntuu aivan mahtavalta päästä työskentelemään päivänvalossa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vielä kun vastapäätä istuu kaveri, jonka kanssa meillä on osoittautunut olevan yhteisiä kavereita enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Maailma on todella pieni. Minä viihdyn.

Pakkaspäivää!

Tänään ei ole enää kuumetta, mutta hengitys on vielä vähän vaivalloista tukossa olevan putkiston takia. Tämän päivän voi ehkä jo viettää enimmäkseen pystyasennossa ja taloa lämmitellessä.
Viime viikot ovat kuluneet tulevaisuuden suunnittelussa. Onhan se selvää, että näillä vuosilla suurten ratkaisujen teko askarruttaa… toisena päivänä kaduttaa mitä on tullut luvattua ja toisena kaikki tuntuu vain oikealta. En paljasta vielä mitä mullistavaa on tapahtumassa, mutta kaikki liittyy erääseen Helsingissä käyntiin tammikuisena päivänä…
Samaan aikaan toisaalla, eli juuri tuon maagisen Helsingin reissun seuraavana päivänä, minun piti esitellä ohjaajalle demomateriaalia ja projisointitekniikkaa Fanny & Alexanderiin. Aikojen alussa koko teokseen ei ollut tulossa ensimmäistäkään projisiota, mutta tapahtui vähän kaikenlaista hässäkkää, jonka jälkeen vastuussa ollut lavastaja vaihtui. Sen jälkeen alettiin puhumaan viidestä projisiosta. Tein tuohon demosessioon mukaelmat aiheista, että tekniikat ja suunnat tulivat esitellyiksi. Valmiiden materiaalien deadlineksi oli joulukuun puolivälissä annettu tammikuun 18 ja tuolloin elettiin viidettä päivää. Yhtäkkiä näiden viiden projisoinnin pitäisikin olla valmiina 12.1… Alkoi tulla hiukan kiirekin.  Loppujen lopuksi teokseen tuli kolmisenkymmentä projisointia ja videoajokoneessa on black-outit mukaan luettuna 48 tilannetta. Välillä tuli mieleen, että nälkä on kasvanut syödessä. Osa projisoinneista oli taustaprojisointeja ja osa tuli edestä. Käytössä on kuusi tykkiä, joista neljä tekee takakuvan. Kuvan koko on hiukan yli 8x6 metriä, jonka toteuttaminen yhdellä tykillä ei olisi mahdollista. Tosin neljän tykin toteutuksessa tulee projisointimuovin pieni katselukulma kiusallisesti esiin katsomon reunoilla istuessa. Jos sen olisi voinut tehdä yhdellä tykillä, niin saman valotehon saamiseksi oli pitänyt olla käytössä ainakin 12000 ansilumenin tykki ja arvauksena voisin esittää, että kankaassa olisi näkynyt kirkas ympyrä joka himmenee kuvan reunoja kohti. Näin tuo pinta käyttäytyy ainakin 6500 ansilumenin tykillä tehtäessä. Takaprojisointi on hiukan haastavampaa kuin edestä tuleva kuva.