Vampyyreitä ja Totoa

Viime viikolle osui monenlaista tekemistä. Oli Vampyyrien Tanssia, Tallinnan matkaa ja Totoa jäähallissa.

Helsingin Kaupunginteatteri on onnistunut ihan kohtuullisesti versioidessaan Vampyyrien Tanssia Linnanmäen Peacockiin. Jos jotain pettymystä pitäisi mainita, niin ehdottomasti syyttävä sormi osoittaisi koreografiaa. Ohjaajan ei olisi ehkä kannattanut haukata niin suurta palaa kakkua kuin nyt oli tehnyt. Näyttelijäntyö ja varsinkin laulaminen oli hyvää, mutta tanssikohtaukset olivat aikamoista rimpuilua. Varsinaista tekemistä niistä ei löytynyt, jos siksi ei lasketa käsien heiluttelua kuin diskossa.

Visuaalisesti lavastus oli täynnä kekseliäitä ratkaisuja ja valosuunnittelu oli onnistunut. Ekan puoliskon videolumisateet olisi tosin voinut jättää pois samoin kuin kakkosen näytönsäästäjät. Varsinaiset kuvalliset kuvat olivat minun makuuni liian blurreja, mutta peiliprojisointi oli tehty tyylikkäästi. Musaa olisin paikoin ajanut vieläkin tanakammin, ei siinä vielä oltu lähelläkään tekstin kadottamista. Yritin suhtautua katsomiskokemukseen kuin näkisin ja kuulisin kaiken ensi kertaa, mutta en ihan onnistunut. Siitä on kuitenkin vain viisi vuotta, kun jouduin paneutumaan tähän musikaaliin työryhmän jäsenenä.

Lauantain Tallinnan matka irrotti mukavasti arkirutiineista. Rentoa oleskelua, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Ainoastaan laivamatkat olivat kauhistusta. Mennessä hiihtolomalaiset suunnistivat kylpylöihin ja palatessa laiva oli täynnä abeja...

Sunnuntai-illan kruunasi Toto jäähallissa. Orkesteri oli jättänyt varsinaisen laulusolistinsa Williamsin Tukholmaan potemaan keuhkokuumetta ja heitti todella rennon ja rutiineista vapaan keikan. Biisilistaa oli jouduttu hiukan muokkaamaan uusiksi kiertueen aikaisempiin keikkoihin verrattuna, mikä antoi positiivista potkua esiintymiseen. Taustalaulajina olevat Mabvuto Carpenter ja Jenny Douglas pääsivät eturiviin esittämään parastaan ja onnistuivat. Äänentoisto oli hanskassa, samoin kuin valot. Ei videoscreenejä, ei pyroja, vain ammattitaitoista soittoa ja laulua. Joku saattoi kritisoida ettei uusimmalta levyltä kuulunut kuin Orphan, mutta eihän tämä ollutkaan XIV-kiertue, vaan An Evening with Toto ja sitä se tosiaan oli. Minä nautin. Edellisestä Toton keikasta ja vielä samassa paikassa tuli kuluneeksi 29v, 1kk, 1pvä. Silloin äänentoisto ei toiminut ja huhu kertoi, että miksaajaparka oli säästösyistä jättänyt osan kamoista Ruotsin puolelle ja se valitettavasti kuului, kenkää tuli. 

Frankfurt MusikMesse ja Prolight+Sound 2014

 

Tulipa viime viikolla käveltyä ennätyspitkälti sisätiloissa. Kymmenen jättihallia, osa kahdessa kerroksessa. Kyseessä siis maailman suurin soitinalan esittäytyminen messutapahtumana. Eikä siellä tarvinnut kierrellä yksin, vierailijoita oli reilut 110000 142 maasta.

Mitä jäi mieleen? Mustat laatikot, niistä on showtekniikka tehty. Mitä syvemmälle valo-osastoa kahlasi, sen suurempi meteli halleissa oli, viimeiseen tullessa huomasi päätyneensä t-o-d-e-l-l-a suureen discoon. Laserit piirsivät ilmaan kuvioita, oli savua, niin paljon että huonompikin laite hyötyi parempien tuotoksesta, vesiefektejä, ennaltaohjelmoituja valolaitespektaakkeleita, lujaa soitettua musiikkia, eli kaikkea mikä asiaan kuuluu. Äänihallissa oli tosi hiljaista. Tosin ulos oli järjestetty roikkumaan muutamalta valmistajalta isohko PA-nippu, joka aikataulutuksen mukaan aina yksi kerrallaan soi.  Messuilla esiteltiin pari uutta mikseriä ja näiden ympärillä tungeksittiin, kun kaikki halusivat nähdä edes vilauksen uutuuksista, jotkut pääsivät jopa koskemaan niitä.

Fender Stratocasterin 60v näkyi myöskin aika isosti. Olivat haalineet paikalle eräänlaisen Fender Trionkin, jossa soittivat Yolanda Charles, Greg Koch & Nicolas Viccaro

 Festhalleen PRG oli valmistanut nonstopshown, jossa oli käytetty asiallisesti valo-, ääni-, videotekniikkaa yhdistettynä lasereihin, vesisuihkuihin ja esityksen päättävään pyrotekniikkaan. Huikea kymmenminuuttinen jonka päätteeksi pääsi kierrokselle lavan takaosiin ihmettelemään laiteviidakkoa.

Summa summarum, olihan se sellainen elämys josta ei olisi halunnut jäädä paitsi. Siellä näki kymmeniä vanhoja tuttuja joiden kanssa sai vaihtaa kuulumisia. Pääsi aistimaan hiukan suuren maailman meininkiä. Matkailu avartaa, niin kuin sanotaan.

Töihin palautuessani sain toteuttaa messuhengessä videoinstallaatiota, jossa käytetään seitsemää televisiota ja kahta videotykkiä. Suurin osa materiaalista ajetaan laitteiston moottorina toimivan Picturallin serveriltä. Siinä pääsi kokeilemaan monikanavaäänentoistoakin, kun äänet täytyi jakaa kaiuttimiin ja telkkuihin. Pullonkaulaksi osoittautui FinalCut, jolla ei pääse tekemään kuin 5.1-ääntä maksimissaan. Ideaali olisi ollut 7.1.

Toukokuun loppua

Toukokuu on hiljalleen loppumassa ja kesälomakin on päivän lähempänä kuin eilen. On ollut jonkin verran kiirettä ilmassa, mikä pitää toki mielen virkeänä. Toukokuun aikana olen ehtinyt käydä kahdesti keikalla.
Ensimmäinen oli valokeikka Tampereella Cumulus Pinja-hotellissa olevassa Olympia-salissa. Siellä oli Eclipsis ry:n järjestämä musikaalikonsertti “Kun kaikki pimenee”. Hienot puitteet, punaista samettia, puuta, pieni valokalusto ja riittävästi aikaa. Niillä sai aikaan ihan mukavia tunnelmia (toivottavasti) loistavien laulajien esittämään musiikkiin. Osa ohjelmistosta oli hyvinkin tuttua reilun vuoden takaa Dance of the Vampires-musikaalista, niin kuin kaikki laulajatkin. Extrana mukana oli Unkarin vastaavan version vampyyrikreivi.
Toinen oli miksaushomma vanhan ystäväni Saren uuden bändin ensimmäisellä keikalla. Esiintymispaikka oli Club Liberté Kalliossa. Paikka on kuin iso olohuone. Intiimi tila varustettuna ihan kohtuullisella äänijärjestelmällä ja pienellä valosetillä. Talon äänivastaavana toimii legenda jo eläessään eli Mitja Tuurala. Soundcheck tehtiin puolen päivän aikoihin ja varsinainen veto oli n. 23. Siinä välissä ehti hiukan sulatella kuulemaansa, tehdä mielikuvaharjoituksia ja pohtia pieniä muutoksia säätöihin. Lopputulos kuulosti hiukan kriittisimpiinkin korviin hyvältä. Ja miksei olisi kuulostanutkin. Loistavia soittajia ja osaavia laulajia.
Kuuntelukeikallekin ehdin tuossa pari päivää sitten. Musiikkitalon klubilla käväisi soittamassa vanhoista kavereista koostuva ryhmä nimeltä Laitakaupungin Orkesteri. Illan teemana oli Provinssin kadotetut helmet -konsertin ohjelmistossa kuultiin Provinssirock-keikkansa aikanaan peruttaneiden huippuartistien hittikappaleita uusina tulkintoina. Soitto soi komeasti, hiukan kansanmusiikkielementeillä sävytettynä. Ainut pieni miinus voidaan pudottaa vierailevan mieslaulajan laatikkoon. Olisi vaatinut hiukan enemmän puhe- ja laululahjoilla varustetumman hahmon kuin tehis-Otto pystyi tarjoamaan. Jotain siitä puuttui, olisiko vaikka karisma.
Ja huomenna alkaa Maailma kylässä-festivaali…

Lukseja kaupungissa

Viikko takaperin kaupungissa järjestettiin Lux Helsinki-tapahtuma, jossa ihmisille oli järjestetty nähtävää Stadionilta Senaatintorille. Valotaiteilijat olivat ottaneet katukuvasta tuttuja paikkoja valaisemisen kohteiksi. Reitti lähti Olympiastadionilta Kansallisoopperan amfiteatterin, Hesperian puiston, Kansalaistorin ja Kiasman kautta Baanalle. Tuomiokirkko oli saanut luvan olla videomäppäyksen kohteena.

Teos pyöri non-stoppina päivisin klo 16-22, kestäen n. 10 min. Seassa oli näyttäviä kuvia ja jonkinverran täysin mitäänsanomatonta materiaalia. Itse olisin halunnut nähdä enemmän rakennuksen yksityiskohtiin sidottua materiaalia. Nyt seassa oli sellaista videokuvaa, joka olisi voitu projisoida mihin pintaan tahansa, nyt vain projisointipinnaksi oli valikoitunut tuomiokirkko. Tuossa kuvassa juuri näkyy sitä rakennuksen pinnan hyväksikäyttöä. Sellaiset videokuvalla tehdyt varjojen liikkumiset näyttävät livenä tosi komeilta. Muissa kohteissa tehdyt tilavalaisut eivät suoranaisesti hetkauttaneet. Onhan se se selvää, että jos puuta taikka seinää valaistaan sinisellä lampulla, niin siinä nähdään sininen puu tai seinä. Hesperian puistoon rakennetussa Lantern parkissa oli joitain tosi upeita valaisimia.

Taitaa tulla viimeinkin kesä.

Aloitan tämän kuten muutaman edellisen postauksen, eli päivittelemällä, kuinka paljon on aikaa kulunut sitten viime kirjoittelun. Noin, nyt sekin asia on hoidettu kuntoon…
Töitä olisi vielä pari päivää ennen kuin julistan kesän alkaneeksi ja aloitan kesäloman. Viime viikonloppuna kävin Provinssirockissa “ihastelemassa” monentasoisia esityksiä. Sekaan mahtui muutama karmea pettymys, yksi livenä positiivisesti yllättänyt, ja yksi takuuvarma onnistuja. Hämmästyttävin huomio oli kuitenkin erääseen telttaan pistäytyessäni kahteen kertaan, valot tekivät täsmälleen samaa liikettä molemmilla kerroilla. Kävin katsomassa vähän lähempää huomatakseni valokaverin tutkivan innokkaasti puhelintaan. Ehkä sieltä tuli sitten parempaa ohjelmaa. Ehkä sinne ei oltu hommattukaan ammattilaista. Ehkä ja ehkä… Sen jälkeen olikin hienoa seurata kuinka ammattilaiset käskyttävät esitystekniikkaa.
Työpäivien jälkeen on ollut mukava tutustua uuteen asuinympäristöön ja opetella uusia tapoja. Huomasin ilokseni, että olen ollut viimeisen kahden viikon aikana käynyt katsomassa ja kuuntelemassa elävää musiikkia viisi kertaa.

Rokkipoliisista, päivää.

Aamukammassa on tämän päivän jälkeen 11 piikkiä ja yksi ajanjakso on ohi. Kuningas EI!:n harjoitukset ovat hyvässä vauhdissa ja ensi viikolla saadaan loput lavastuksesta paikalle. Oma työni on hyvällä mallilla, joka tarkoittaa sitä, että valotilanteet ovat täysin ajettavassa muodossa. Jäljellä on enää tilanteiden sisällön hienosäätö, joka hoituu lopuissa harjoituksissa ja läpimenoissa. Näillä mennään kohti ensi-iltaa.
Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Nightwishin keikan Jyväskylän Paviljongissa. Kiitos Isomäen Timolle, sisäänpääsy oli ilmainen. Elämyksenä show oli vertaansa vailla. Äänentoisto oli paikan huomioon ottaen erittäin onnistunut. Aholan Kimmo osaa kyllä hommansa. Lämppäribändin ja Nightwishin ero oli soundillisesti aikamoinen ja ellei mitään taikanappulaa painettu esiintyjien välillä system engineerin toimesta, niin kyllähän se ammattitaito kuului. Ok, joo, myönnetään, että kuuntelen bändejä siitä rokkipoliisin kuuntelupisteestä ja ehdin seuraamaan esityksen lisäksi myös läppäreiden näyttöjä… Valosysteemi oli rakennettu liikkuvien valojen ja kahden seuriksen varaan. Toimi hienosti. Ohjelmointivaiheessa oli todella nähty vaivaa. Eikä tuollaista showta pystyttäisi esittämäänkään ilman aikakoodia. Pyrot ja valot menee kyllä upeasti synkassa. Tähän lisätään vielä se iso led-seinä.

Tästä klipistä pääsee käsitykseen visuaalisen puolen korkeasta tasosta. Bändin viimeisin Imaginaerum-levy on kyllä kolahtanut omalle kohdalle ja kovaa.