perjantai 24. toukokuuta 2013

Toukokuun loppua

Toukokuu on hiljalleen loppumassa ja kesälomakin on päivän lähempänä kuin eilen. On ollut jonkin verran kiirettä ilmassa, mikä pitää toki mielen virkeänä. Toukokuun aikana olen ehtinyt käydä kahdesti keikalla.2013-05-13 11.50.43 HDR
Ensimmäinen oli valokeikka Tampereella Cumulus Pinja-hotellissa olevassa Olympia-salissa. Siellä oli Eclipsis ry:n järjestämä musikaalikonsertti “Kun kaikki pimenee”. Hienot puitteet, punaista samettia, puuta, pieni valokalusto ja riittävästi aikaa. Niillä sai aikaan ihan mukavia tunnelmia (toivottavasti) loistavien laulajien esittämään musiikkiin. Osa ohjelmistosta oli hyvinkin tuttua reilun vuoden takaa Dance of the Vampires-musikaalista, niin kuin kaikki laulajatkin. Extrana mukana oli Unkarin vastaavan version vampyyrikreivi.
Toinen oli miksaushomma vanhan ystäväni Saren uuden bändin ensimmäisellä keikalla. Esiintymispaikka oli Club Liberté Kalliossa. Paikka on kuin iso olohuone. Intiimi tila varustettuna ihan kohtuullisella äänijärjestelmällä ja pienellä valosetillä. Talon äänivastaavana toimii legenda jo eläessään eli Mitja Tuurala. Soundcheck tehtiin puolen päivän aikoihin ja varsinainen veto oli n. 23. Siinä välissä ehti hiukan sulatella kuulemaansa, tehdä mielikuvaharjoituksia ja pohtia pieniä muutoksia säätöihin. Lopputulos kuulosti hiukan kriittisimpiinkin korviin hyvältä. Ja miksei olisi kuulostanutkin. Loistavia soittajia ja osaavia laulajia.
Kuuntelukeikallekin ehdin tuossa pari päivää sitten. Musiikkitalon klubilla käväisi soittamassa vanhoista kavereista koostuva ryhmä nimeltä Laitakaupungin Orkesteri. Illan teemana oli Provinssin kadotetut helmet -konsertin ohjelmistossa kuultiin Provinssirock-keikkansa aikanaan peruttaneiden huippuartistien hittikappaleita uusina tulkintoina. Soitto soi komeasti, hiukan kansanmusiikkielementeillä sävytettynä. Ainut pieni miinus voidaan pudottaa vierailevan mieslaulajan laatikkoon. Olisi vaatinut hiukan enemmän puhe- ja laululahjoilla varustetumman hahmon kuin tehis-Otto pystyi tarjoamaan. Jotain siitä puuttui, olisiko vaikka karisma.
Ja huomenna alkaa Maailma kylässä-festivaali…

Ei kommentteja: