Kesäloma 2022 Part 2

Pori Jazz oli sitten seuraavana tapahtumana vuorossa. Meillä oli liput lauantain pääkonserttiin Kirjurinluodolle. Päivän aloittanut Chisu oli positiivinen yllätys, ellei lasketa mukaan sitä kauheaa maneeria, joka vaivaa kyllä aika monia suomalaisia esiintyjiä. Joka ikisen biisin välissä ja keskellä kehotetaan yleisöä olemaan mukana huutamalla tapahtuman tai paikkakunnan nimeä. Tämä otti korvaan jo Tuskassa, kun laulaja huutaa jokaiseen laulamattomaan väliin: Tusshkaah!!! Sama jatkui siis Porissakin. Onko kyseessä muistutus itselle sitten missä on, koska veikkaan yleisön ainakin tietävän. Hector ei osuudessaan muistuttanut yleisöä kertaakaan missä ollaan. Lavalle ilmeisesti välittyi yleisön myötäeläminen koko esityksen ajan, koska ei tarvinnut erikseen pyytää taputuksiakaan.

Loman viimeiselle viikonlopulle osui sitten jackpot. Nimittäin kaksi sellaista bändiä joita olen ihaillut jo yli neljäkymmentä vuotta. Perjantaina Tampereella Sorsapuistossa soitteli Toto. Sinnehän se tie sitten vei. Uusi versio orkesterista on kyllä erittäin osaava. Kosketinsoittajat ja rumpali nuoria ja päteviä soittajia, puhaltimet ja basso taas vanhojen konkareiden hallussa, unohtamatta ydinryhmää, eli Steve Lukatheria ja Joseph Williamsia. Loistavaa musisointia hyvillä soundeilla. Hittejä ja vanhempaakin tavaraa kahden tunnin edestä. Edellinen näkemäni Toto-keikka oli Porissa 2019, jolloin tapasin Steve Lukatherin ihan face to face. Tuo keikka kuului 40 Trips Around the Sun-kiertueeseen ja tämänkertainen oli Dogz of Oz Tour.

Lauantaina Alavudella soitti toinen yli neljänkymmenen auringonkierroksen uraansa venyttänyt bändi, eli paikkakunnan omat pojat Kolmas Nainen. Konsertti oli nimeltään Kolmas Nainen - Noin 40 vuotta juhlakonsertti. Vieraiksi lavalle oli kutsuttu myös Pelle Miljoona, Timo Nikki ja Heikki Salo. Näistä ainakin Nikin kanssa soitettu Bad Boys Are Here jytisi komeasti. Oma setti oli joitain yllätyksiä sisältävä kavalkadi vuosien varrelta. Ennen pääorkesteria lämppäreinä olivat Juliet Jonesin Sydän ja ikinuori brittibändi Dr. Feelgood, joka oli todella kova. Viimeksi näin bändin joskus 1983. Miehet vaihtuvat, mutta biisit pysyvät samoina.

Kyllä näillä eväillä pärjää pitkään syksyyn, tai ainakin elokuun loppuun.

Kesäloma 2022 Part 1

Kesäloman ensimmäisenä päivän suuntasin Topiaksen kanssa Tuska-festareille. Kahden päivän ranneke killui ranteessa ja sää oli mitä mainioin. Näille päiville osuivat mm. Eluveitie, Korn, Stam1na, Amorphis, Joe Lynn Turner, Insomnia, Northern Kings.

Laajennettu festivaalialue toimi hienosti, eikä tungospaikkoja juurikaan ollut. Aikataulut pitivät täydellisesti, omaksi hommaksi jäi vain osua oikean lavan ääreen oikeaan aikaan. Ainoaksi miinusmerkiksi laittaisin teltan äänentoiston miksauspisteestä takaosaa kohti. Siellä nimittäin volume nousi ja puuroutui aikalailla FOH:in lähituntumaan ja jopa etupuoleen verrattuna. Testasin tämän myös valetut kuulosuojaimet päässä. Teltan katon muoto sai äänen käyttäytymään todella erikoisesti. 

Yhden välipäivän jälkeen menin Roosan kanssa Tavastialle katselemaan ja kuuntelemaan Maija Vilkkumaan ja Ystävien salakeikkaa, nimeltään Maria Timantti & Friends. Kutsun sinne olin saanut Maijan rumpalilta, Ilkalta. Tunnin keikkasetti piti sisällään pelkkiä hittejä. Soitto soi komeasti ja yleisö lauloi mukana koko tunnin + encoret.

Takaisin 80-luvulle

Sain kutsun muistella menneitä, kun Jarmo "Latvis" Latva-Äijö pyysi kertomaan Alavuden pop/rock-elämästä kultaisella 80-luvulla, unohtamatta tietenkään Rock-yhdistystä, tai Rock-komiteaa, kuten sen nimesimme perustamiskokouksessa. No, eihän se mennyt byrokratian rattaiden läpi, vaan Patentti- ja Rekisterihallitus pyysi muuttamaan nimeä ja ehdotti esimerkkinä Rock-yhdistys ry:tä. Kaikenlaisia juttuja tuli mieleen, mutta kyllä muisti alkaa luoda omaa todellisuutta näin pitkällä ajalla. Onko se sitten sitä "aika kultaa muistot"-osuutta. Perustajajäsenten kielessä komitea-muoto eli pitkään vielä nimiuudistuksen jälkeenkin.

Vampyyreitä ja Totoa

Viime viikolle osui monenlaista tekemistä. Oli Vampyyrien Tanssia, Tallinnan matkaa ja Totoa jäähallissa.

Helsingin Kaupunginteatteri on onnistunut ihan kohtuullisesti versioidessaan Vampyyrien Tanssia Linnanmäen Peacockiin. Jos jotain pettymystä pitäisi mainita, niin ehdottomasti syyttävä sormi osoittaisi koreografiaa. Ohjaajan ei olisi ehkä kannattanut haukata niin suurta palaa kakkua kuin nyt oli tehnyt. Näyttelijäntyö ja varsinkin laulaminen oli hyvää, mutta tanssikohtaukset olivat aikamoista rimpuilua. Varsinaista tekemistä niistä ei löytynyt, jos siksi ei lasketa käsien heiluttelua kuin diskossa.

Visuaalisesti lavastus oli täynnä kekseliäitä ratkaisuja ja valosuunnittelu oli onnistunut. Ekan puoliskon videolumisateet olisi tosin voinut jättää pois samoin kuin kakkosen näytönsäästäjät. Varsinaiset kuvalliset kuvat olivat minun makuuni liian blurreja, mutta peiliprojisointi oli tehty tyylikkäästi. Musaa olisin paikoin ajanut vieläkin tanakammin, ei siinä vielä oltu lähelläkään tekstin kadottamista. Yritin suhtautua katsomiskokemukseen kuin näkisin ja kuulisin kaiken ensi kertaa, mutta en ihan onnistunut. Siitä on kuitenkin vain viisi vuotta, kun jouduin paneutumaan tähän musikaaliin työryhmän jäsenenä.

Lauantain Tallinnan matka irrotti mukavasti arkirutiineista. Rentoa oleskelua, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Ainoastaan laivamatkat olivat kauhistusta. Mennessä hiihtolomalaiset suunnistivat kylpylöihin ja palatessa laiva oli täynnä abeja...

Sunnuntai-illan kruunasi Toto jäähallissa. Orkesteri oli jättänyt varsinaisen laulusolistinsa Williamsin Tukholmaan potemaan keuhkokuumetta ja heitti todella rennon ja rutiineista vapaan keikan. Biisilistaa oli jouduttu hiukan muokkaamaan uusiksi kiertueen aikaisempiin keikkoihin verrattuna, mikä antoi positiivista potkua esiintymiseen. Taustalaulajina olevat Mabvuto Carpenter ja Jenny Douglas pääsivät eturiviin esittämään parastaan ja onnistuivat. Äänentoisto oli hanskassa, samoin kuin valot. Ei videoscreenejä, ei pyroja, vain ammattitaitoista soittoa ja laulua. Joku saattoi kritisoida ettei uusimmalta levyltä kuulunut kuin Orphan, mutta eihän tämä ollutkaan XIV-kiertue, vaan An Evening with Toto ja sitä se tosiaan oli. Minä nautin. Edellisestä Toton keikasta ja vielä samassa paikassa tuli kuluneeksi 29v, 1kk, 1pvä. Silloin äänentoisto ei toiminut ja huhu kertoi, että miksaajaparka oli säästösyistä jättänyt osan kamoista Ruotsin puolelle ja se valitettavasti kuului, kenkää tuli. 

Maailma kylässä jne.

Festareilla on aina festaritunnelma. Aurinko osaltaan lisää sitä pelkällä olemassaolollaan. Tiukkapipona jään toki ihmettelemään, että jos näen lavalla kahdeksan soittajaa ja kuulen pinnistellen kolme soitinta. Ilmeistä päätellen lavalla oli kuitenkin hyvä keli soitella, sen verran rennolta se näytti. Plussaa monitorimiksaajalle.

Kuvan Janna ei liity tapahtuneeseen.

Eräässä toisessa tapahtumassa samana päivänä oli iso stage, ehkä 15+ m leveä ja kummallakin puolella arviolta 4m leveät screenit. Miksi screenille ajetaan välillä kokokuvaa stagesta, kun tapahtumat näytöillä  häviävät olemattomiin? Eikös sinne pitäisi poimia yksityiskohtia, mitkä eivät areenan toiseen päähän livenä näy...

Muutama sana euroviisuista. En ymmärrä miksi suomen olisi pitänyt voittaa kilpailu. Vain senkö takia, että edustajaksi valittiin vammaisryhmä. Suomalaisethan päättivät äänestää UMK:n voittajaksi PKN ennenkuin nuottiakaan oli soitettu. Koska ollaan niin suvaitsevaisia. Sitten kun kävi niin kuin kävi, sanottiin että maailma ei ollut valmis. Mille? Kyse oli vain Euroopan yleisradioiden järjestämästä kisasta, ei maailman. 

Siberia @ Virgin Oil

Siberia-yhtye oli yksi lempparibändeistäni -80-luvulla, heti ensimmäisten julkaisemiensa äänitteiden aikoihin. Bändiin tutustumista helpotti että olivat kotoisin naapurikunnasta ja vakioasiakkaita silloisella työnantajallani. Toisen levyn aikoihin tein sitten jo keikkaakin heidän kanssaan. Mainio ryhmä. 

Nyt liki 30 vuotta myöhemmin originaali kokoonpano on kerääntynyt yhteen ja tekee comebackiä. Olin viime perjantaina todistamassa ryhmän ensimmäistä keikkaa Virgin Oilissa. Soitto kulki komeasti ja laulukin, vaikka Loisa sanoi ennen keikkaa, että flunssa painaa päälle ja lopputulos voi olla falsettia tai Tom Waitsia.

Arvasin millä biisillä keikka alkaa ja lähes kaikki introt palauttivat mieliin kuinka tämä jatkuu. Rajan Lasse bändin luottomiksaajana hoiti homman suvereenilla tavalla. Soundillisesti keikka oli parhaimpia millä olen viimeisen parin vuoden aikana käynyt, ellei paras. Jatkoa odotellen.

 

Jari Yliaho - kitara, Paavo Kaihola - rummut ja Jari Loisa - basso

Peter Gabriel Helsingissä

Syyskuun ensimmäisenä armonvuonna 1987, koin jotain sellaista, joka teki lähtemättömän vaikutuksen minuun. Peter Gabriel oli edellisenä vuonna julkaissut So-albumin ja käväisi kiertueellaan Helsingin jäähallissa. Lavatekniikka mahdollisti lippujen myynnin hallin ympäri ja meidänkin paikat olivat lavan vieressä. Siihen aikaan ei ollut videoscreenejä, joten kaikki voitava tehtiin äärimmäisen tarkasti treenatuilla valoilla ja rekvisiitalla. Kiskoilla liikuteltavat kraanat joiden päissä liikkuivat sen ajan tekniikan viimeisintä huutoa olleet liikkuvat valot ja tämän lisäksi ihan pikkuinen ns. perusvalosetti. Mutta voi taivas, mitä sillä saatiin visuaalisesti aikaiseksi. So-albumi itsessään on aivan loistava kokonaisuus musiikillisesti. 

Tänään nuo samat soittajat, taustalaulajat ja PG ovat Hartwall Areenalla. En mennyt sinne. Syynä yksinkertaisesti on se, että kaikki me olemme vanhentuneet 27 vuotta tuosta upeasta illasta. Niin minä kuin Peter Gabrielkin. Halusin jättää tuon kultaisen muiston vuosien takaa ikuisesti mieleeni ja laitoin pyörimään So-albumin.

Nine Inch Nails

 

Viikko sitten torstaina en aamulla tiennyt mihin iltaan mennessä päädyn. Kiitokset Paloniemen Ilkalle ja päädyin Hartwall Areenalle katsomaan Nine Inch Nailia. Nimenomaan katsomaan. Onneksi otin korvatulpat mukaan, sillä jossain kolmannen biisin tuntumassa miksaaja huomasi PA:n olevan lämppäribändin säädöissä ja napsautti (sananmukaisesti) volumen aikalailla maksimiin. Siitä viis, nimittäin se mitä visuaalinen osasto tarjosi oli sellaista silmäkarkkia että huh huh. Enpä muista nähneeni vastaavaa visuaalista elämystä sitten Peter Gabrielin So-kiertueen joskus 1987.  Vaikka Helsinkiin asti ei koko NIN:n kiertuesetti tullutkaan, oli lavalla sellainen kattaus että mitään temppua ei tullut kahteen kertaan.

 

Jos joku haluaa tietää mistä kaikesta jäi paitsi, niin kannattaa katsoa seuraava video. Etummaisen led-seinä uupui, mutta muuten saa hyvän käsityksen tapahtumista.

 

Frankfurt MusikMesse ja Prolight+Sound 2014

 

Tulipa viime viikolla käveltyä ennätyspitkälti sisätiloissa. Kymmenen jättihallia, osa kahdessa kerroksessa. Kyseessä siis maailman suurin soitinalan esittäytyminen messutapahtumana. Eikä siellä tarvinnut kierrellä yksin, vierailijoita oli reilut 110000 142 maasta.

Mitä jäi mieleen? Mustat laatikot, niistä on showtekniikka tehty. Mitä syvemmälle valo-osastoa kahlasi, sen suurempi meteli halleissa oli, viimeiseen tullessa huomasi päätyneensä t-o-d-e-l-l-a suureen discoon. Laserit piirsivät ilmaan kuvioita, oli savua, niin paljon että huonompikin laite hyötyi parempien tuotoksesta, vesiefektejä, ennaltaohjelmoituja valolaitespektaakkeleita, lujaa soitettua musiikkia, eli kaikkea mikä asiaan kuuluu. Äänihallissa oli tosi hiljaista. Tosin ulos oli järjestetty roikkumaan muutamalta valmistajalta isohko PA-nippu, joka aikataulutuksen mukaan aina yksi kerrallaan soi.  Messuilla esiteltiin pari uutta mikseriä ja näiden ympärillä tungeksittiin, kun kaikki halusivat nähdä edes vilauksen uutuuksista, jotkut pääsivät jopa koskemaan niitä.

Fender Stratocasterin 60v näkyi myöskin aika isosti. Olivat haalineet paikalle eräänlaisen Fender Trionkin, jossa soittivat Yolanda Charles, Greg Koch & Nicolas Viccaro

 Festhalleen PRG oli valmistanut nonstopshown, jossa oli käytetty asiallisesti valo-, ääni-, videotekniikkaa yhdistettynä lasereihin, vesisuihkuihin ja esityksen päättävään pyrotekniikkaan. Huikea kymmenminuuttinen jonka päätteeksi pääsi kierrokselle lavan takaosiin ihmettelemään laiteviidakkoa.

Summa summarum, olihan se sellainen elämys josta ei olisi halunnut jäädä paitsi. Siellä näki kymmeniä vanhoja tuttuja joiden kanssa sai vaihtaa kuulumisia. Pääsi aistimaan hiukan suuren maailman meininkiä. Matkailu avartaa, niin kuin sanotaan.

Töihin palautuessani sain toteuttaa messuhengessä videoinstallaatiota, jossa käytetään seitsemää televisiota ja kahta videotykkiä. Suurin osa materiaalista ajetaan laitteiston moottorina toimivan Picturallin serveriltä. Siinä pääsi kokeilemaan monikanavaäänentoistoakin, kun äänet täytyi jakaa kaiuttimiin ja telkkuihin. Pullonkaulaksi osoittautui FinalCut, jolla ei pääse tekemään kuin 5.1-ääntä maksimissaan. Ideaali olisi ollut 7.1.

Kompressori vai ei - kas, siinäpä pulma

Sellainen asia on jäänyt kaihertamaan mieleen, liittyen kaikenlaisiin bändikeikkoihin. Asialla ei ole suoranaista tekemistä mainitsemieni parin keikan kanssa, mutta silloin aloin ajatella asiaa. 

Ennen vanhaan, ennen meludirektiivejä, äänentoistolaitteisto oli kaiuttimien osalta ns. Point source ja sitä kuuli monasti soitatettavan hyvinkin lujaa bändikeikoilla. Kaiuttimien läheisyyden ja takarivin välinen volume-ero oli havaittavaa ja oli siis mahdollista kuuntelijan säätää itse kuunteluvoimakkuutta etäisyydellä lavasta. Näin myöskin sisätiloissa. 

Nykypäivänä kaiutinjärjestelmä on varsinkin kiinteän asennuksen omaavista klubeissa ns. Line array, joka oikein säädettynä skaalautuu koko tilaan samankuuloisena ja ennen kaikkea samalla volumella. Hyvissä järjestelmissä kun pystytään säätämään kauemmas heittävien kaiuttimien äänenvoimakkuus isommaksi kuin lähemmäksi puhaltavien. Ääni kun vaimentuu etäisyyden kasvaessa. Tämähän kuulostaa hienolta asialta, varsinkin kun pääteteho on nykypäivänä halpaa. Laitteistossa pitäisi siis olla headroomia aivan käsittämättömän paljon. Tässä tullaankin siihen kompastuskiveen. 

Nykypäivän trendinä kun tuntuu olevan kaiken materiaalin kompressoiminen. Ensin kanavakohtaisesti miksauspöydässä ja sitten on vielä masterlähdössä oma dynamiikanlyttäin käytössä. Karrikoidusti ilmaistuna ulostuleva signaali on tasaista surinaa ilman dynamiikkaa, eivät muusikot oikeasti soita niin. Edullinen digitaalitekniikka on tosiaankin tuonut huonon soundin kaikkien ulottuville. Jättämällä kanavakohtaisen dynamiikkaprosessoinnin pois saataisiin bändisoundiin ilmaa ja erottuvuutta. Samalla voitaisiin oikeasti hyödyntää sen kaiutinläjän antamaa etua vanhanliiton kamoihin verrattuna. Myöskin melumittauksessa voisi huomata jopa piikkiarvon nousevan sallitun rajoissa ilman että keskiarvomittaus nousisi sallitun yli. 

Anselmi - nuori ihmissusi

Olen nähnyt hyvältä bändiltä kaksi keikkaa parin kuukauden aikana. Toinen oli soundeiltaan hirveä ja toinen vastasi odotusta. Ei täydellinen, mutta hyvä. Tämä johtaa seuraavaan kirjoitukseen, kunhan saan päätäni hiukan selkenemään. Olen nimittäin toipumassa “helvetintaudista”. Eihän siihen juuri muuta tarvita kuin viitisen päivää kuumetta 39 hujakoille. Eikä sitten muuten kuin nimeksi nuhaa ja yskää. Lihakset ja nivelet toki olivat kipeinä. Mutta nyt on suunta parempaan. Onneksi.

Anselmi – nuori ihmissusi tuli ensi-iltaan 24.1. Enpä ollut silloin kykeneväinen liikekannalle, niin kuin en ennakkonäytöksenkään suhteen. Sänky veti voimakkaasti puoleensa. Eilen kävin sitten mielenvirkistykseksi hiukan kävelyllä esitysaikaan ja poikkesin tutustumaan teokseen. Suomalaisella elokuvalla on tulevaisuus. Ei tarvittu niitä kuluneita naamoja esittämässä maneereitaan. Tekstistä sai pitkästä aikaa selvän. Käytetyt tehosteet eivät pompanneet etualalle. Hyvät roolisuoritukset. Aivan kerrassaan loistava elokuva. Suosittelen.

Elokuva sijoittuu nykyisyydessään vuoteen 1988. Asuin paikkakunnalla tuolloin…

Kulttuuria tuli kulutettua…

Viime viikolla tuli käytyä kulttuuririennoissa kahdesti. Ensimmäinen osui melkein naapuriin, kun kävin katsomassa viimeistä edellisen vedon esityksestä Seitsemän Veljestä oopperatalossa.Esitys oli koreografian ja esittäjien puolesta nappiveto. Muutama lähinnä visuaalisuuteen kohdistuva tekijä jäi uupumaan esityksen muusta tasosta. Lavastus oli suhteellisen viitteellinen ja näyttämön yläpuolella seikkaileva sirkkelinterä esti tehokkaasti ainakin itselleni tärkeän takavalon käytön suurimmassa osassa kohtauksista. Ihan sen funktio ei muutenkaan selvinnyt, tokko niillä Jukolassa vielä oli konevoimaista sahaa käytössä. Myöskään muutamat liikkuvan valon liikkeet eivät olleet tarkoitetut näkyviksi, veikkaan. Samoin kuin viimeisessä vaihdossa taustalle tullut vuorimaisema, joka vaihtui yhtäkkiä piharakennuksiin. Ehkä siinä tultiin pikakelauksella Impivaarasta takaisin Jukolaan. Muuten nautin esityksestä tosi paljon.

Jälkimmäinen visiitti oli musiikkiteatteri Kapsäkissä ollut Wigwam revisited, jossa BigJam played Wigwam, ja mikäs oli soitellessa, kun lavalla oli entisiä wigusoittajia 70-luvulta kolmekin kappaletta, Gustavson, Rechardt ja Groundstroem. Varsinkin Gutsi ja Rekku olivat hyvässä vedossa. Soitto soi ja laulu raikasi, sen mitä siitä kuuli. Äänentoisto hoidettiin Kapsäkin omalla kalustolla ja varsinkin lauluosuudet kärsivät varsin korkealla roikkuvasta äänentoistolaitteistosta. Toinen huomautettava seikka oli käsittämättömät taustaprojisoinnit, jotka paikoin hipoivat jo mauttomuutta. Ellei sinne oltu suunniteltu etukäteen mitään muuta näkyvää, kuin alussa näkynyt Nuclear Nightclub-levyn kansikuva, niin kaiken muun olisi voinut jättää huoletta pois. Paikoin tämä jonkinlaista psykedeliaa tavoitteleva VJ-tuotos oli aika kauheaa katseltavaa, enkä usko soittajienkaan tavoitelleen sellaista maisemaa soittonsa taustaksi.

No, aina ei voi onnistua…

Jatketaan

Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoittelun. Yritän hiukan kootusti päästä tapahtumissa tähän päivään saakka.

Kesäloman loppu kului vuorotellen Tampereella oleillen ja Helsingissä metsästäen tyttärelle, joka pääsi opiskelemaan Helsingin Yliopistoon, asuntoa. Asunto löytyi lopulta ja viimeisenä kesäloman viikonloppuna tehtiin sekin muutto jo perinteiseksi käyneellä “pienellä porukalla”. Sitten alkoivatkin jo työt ja ensimmäisellä viikolla lähdin vähän niin kuin työmatkan merkeissä Tampereelle teatterikesään katsomaan pari esitystä. Valitsin luonnollisesti sellaiset esitykset, missä projisoinnit näyttelivät suurta ( jossain kohtaa jopa liian suurta ) osaa esillepanosta. Hauska yksityiskohta ensimmäisestä esityksestä oli se, että satuimme erään twittertuttuni kanssa vierekkäisille paikoille. Oli hauska nähdä livenä.

Töissä oli ensimmäisenä to-do-listalla muutaman videotykin hankinta ja siihen sisältyvä hankintalakiin perustuva byrokratia. Sillä systeemillä ei ole oikeasti mitään tekemistä järjenkäytön kanssa. Uusille opiskelijoille pidettiin perehdytystä ja suunniteltiin syksyn juttuja. Isoin juttu tälle syksylle taitaa olla jo tehtynä, nimittäin eilen olleet Tanssitaiteen laitoksen 30v. juhlat. Homma hoidettiin videotekniikassa Picturall Octo-serverillä, kahdella videotykillä ja kahdella 52” telkkarilla. Näytettävinä medioina oli Eero Erkamon valmistamia visuaaleja, kuvakavalkadi 30 vuoden ajalta, sekä samana päivänä eri vuosikymmenten opiskelijoiden sekä työntekijöiden kanssa kuvattua timelapse-improa. Serverin ohjaukseen käytettiin Chamsysin MQ60 konsolia. Osa materiaalista oli valmiiksi tehtyä ja serverille siirrettyä, osa perustui improvisaatioon. Sisäänmenoissa meillä oli digitaalisena videokamera, josta timelapset, sekä analogisena Eeron oma läppäri.

Siinäpä lyhykäisyydessään kaikki se mitä on välillä tapahtunut. Yritän kirjoitella tänne edes hiukan tiheämmin tulevaisuudessa, mutta nyt tuntuu olevan päällä jonkinlainen väsymys koko sosiaaliseen mediaan, jotenkin vain kyllästyttää. No, tulevalla viikolla menen katsomaan tyttäreni kanssa Seitsemän veljestä-esitystä Kansallisbaletin versiona, sekä loppuviikosta parin työkaverin kanssa Wigwam-yhtyettä. Jos niistä vaikka kehittyisi jotain kirjoitettavaa.

Heinäkuun alkua

Muutto onnellisesti takana ja siinä tohinassa unohdin yhden ensi-illan päivämäärän. Havahduin todellisuuteen, kun ohjaaja soitti että kuvat toimivat hyvin mutta voidaanko jättää yksi kuva pois. Tottahan se minulle kävi…  Mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, kun laitoin itselleni jo keväällä liian tiukan deadlinen noille kuville muutosta tuolloin edes tietäen ja lähettänyt kuvat tekniikan vastaavalle jo hyvissä ajoin. No, huomenna sitten ajelen katsomaan kenraaliharjoituksen ihan loma-ajelun merkeissä.

Viikonloppuna käväisin Tammerkosken sillalla tapahtumassa katselemassa ja kuuntelemassa taas kerran Kolmatta naista. Samalla päiviteltiin kavereiden kanssa kuulumiset tähän päivään ja oli hauskaa…

Kesäloma ja muuttotouhuja

Päästiin vaan kesälomaan asti tänäkin vuonna. Ja kuinka ollakaan loma alkaa samalla tavalla kuin viime vuonnakin eli muutolla. Viime vuonna meillä tosin oli kolme muuttoa parin kuukauden sisällä, että saatiin perhe asumaan kolmelle paikkakunnalle.
Nyt muuton kohteena on perheen naisväen asumus Tampereella, kun koko kiinteistökompleksi, johon kuuluu viisi kerrostaloa, menee peruskorjaukseen. Ensimmäisessä talossa on jo remontti käynnissä. Muuttomatka ei ole kovin pitkä, vajaat sata metriä, mutta on siinä hommaa, kun kaikki tavarat on kuitenkin siirrettävä. Kaiken kukkuraksi vaimo on nyt kolme kuukautta Helsingissä yliopistoharjoittelussa, joten kukas tätä muuttotouhua oikein hoitaa…. Juhannusaattoaamuna aloitettiin ja nyt alkaa tavarat olemaan yhtä kirjahyllyä lukuun ottamatta uudessa paikassa. Tavaroiden sijoittelua helpottaa se, että pohjakuva on likipitäen sama kuin vanhassa, toki jotkut mitat heittävät pikkuisen, mutta Alvar Aalto on tehnyt siinä vain jokaisesta uniikin asunnon. Omalla autolla, omin käsin, pienin kustannuksin ja hiukan “ei tartte auttaa”-asenteella mennään.
Kesä tuo mukanaan taas kärpäset ja ulkoilmakonsertit. Ehdin käydä Maailma kylässä- festivaalilla ja Helsinki-päivän Kaisaniemen konsertissa.
Hyviä artisteja kummassakin tapahtumassa, mutta se mikä jää aina ihmetyttämään, on se liiallisuuksiin menevä matalien taajuuksien palvominen. Siinä menee useassa tapauksessa osa informaatiosta hukkaan, koska vaikkapa sanoista ei saa selvää. Eivät kaikki kuuntelijat ole tuollaisissa massatapahtumissa kaikkien bändien suurimpia faneja, jolloin riittää pelkkä näkeminen ja tekstit osataan ulkoa. Sitten vielä kun nykypäivänä ollaan tarkkoina desibelirajoista ja niitä mitataan, mikä on hyvä asia, mutta kun lopputuloksena mitataan monesti alle 120 Hz:n mylvintää, niin se varsinainen puhetaajudella tapahtuva informaatio jää pakosta kuulumattomiin. Hirvittävää energiantuhlausta. Lavalla saattaa olla soittajia, joiden olemassaolo tulee esille vain videoscreeniltä. On toki poikkeuksiakin. Esim Ismo Alangon setti tuli erittäin maltillisilla volumella, tasaisella taajuuskaistalla ja hyvällä balanssilla, niin että kuunteleminen oli nautinto. Sama juttu oli Anssi Kelan kanssa. Ammattimiehet asialla lavalla ja miksauspöydän takana.

Toukokuun loppua

Toukokuu on hiljalleen loppumassa ja kesälomakin on päivän lähempänä kuin eilen. On ollut jonkin verran kiirettä ilmassa, mikä pitää toki mielen virkeänä. Toukokuun aikana olen ehtinyt käydä kahdesti keikalla.
Ensimmäinen oli valokeikka Tampereella Cumulus Pinja-hotellissa olevassa Olympia-salissa. Siellä oli Eclipsis ry:n järjestämä musikaalikonsertti “Kun kaikki pimenee”. Hienot puitteet, punaista samettia, puuta, pieni valokalusto ja riittävästi aikaa. Niillä sai aikaan ihan mukavia tunnelmia (toivottavasti) loistavien laulajien esittämään musiikkiin. Osa ohjelmistosta oli hyvinkin tuttua reilun vuoden takaa Dance of the Vampires-musikaalista, niin kuin kaikki laulajatkin. Extrana mukana oli Unkarin vastaavan version vampyyrikreivi.
Toinen oli miksaushomma vanhan ystäväni Saren uuden bändin ensimmäisellä keikalla. Esiintymispaikka oli Club Liberté Kalliossa. Paikka on kuin iso olohuone. Intiimi tila varustettuna ihan kohtuullisella äänijärjestelmällä ja pienellä valosetillä. Talon äänivastaavana toimii legenda jo eläessään eli Mitja Tuurala. Soundcheck tehtiin puolen päivän aikoihin ja varsinainen veto oli n. 23. Siinä välissä ehti hiukan sulatella kuulemaansa, tehdä mielikuvaharjoituksia ja pohtia pieniä muutoksia säätöihin. Lopputulos kuulosti hiukan kriittisimpiinkin korviin hyvältä. Ja miksei olisi kuulostanutkin. Loistavia soittajia ja osaavia laulajia.
Kuuntelukeikallekin ehdin tuossa pari päivää sitten. Musiikkitalon klubilla käväisi soittamassa vanhoista kavereista koostuva ryhmä nimeltä Laitakaupungin Orkesteri. Illan teemana oli Provinssin kadotetut helmet -konsertin ohjelmistossa kuultiin Provinssirock-keikkansa aikanaan peruttaneiden huippuartistien hittikappaleita uusina tulkintoina. Soitto soi komeasti, hiukan kansanmusiikkielementeillä sävytettynä. Ainut pieni miinus voidaan pudottaa vierailevan mieslaulajan laatikkoon. Olisi vaatinut hiukan enemmän puhe- ja laululahjoilla varustetumman hahmon kuin tehis-Otto pystyi tarjoamaan. Jotain siitä puuttui, olisiko vaikka karisma.
Ja huomenna alkaa Maailma kylässä-festivaali…

Mitäs tässä välissä on tapahtunut….

Tuossa helmikuun puolivälin paikkeilla kävimme pienellä työporukalla tutustumassa Tukholmassa Riksteaterniin ja Dramateniin. Vierailu oli osa yhteistyöhanketta nimeltään Rajaton näyttämö. Mukana oli meidän lisäksemme edustus myös muutamasta suomalaisesta kiertueteatterista.

Kävimme katsomassa myös yhden esityksen Dramatenissa. Näkemämme hölynpölyn nimi oli Chéri. Oli toki mukava nähdä, ettei se noinkaan nimekkäässä paikassa aina onnistu.  Naispääosan esittäjä oli useista ruotsalaiselokuvista ja sarjoista mm. Wallander, Öhmanin tavaratalo, Millennium-trilogia jne. tuttu Lena Endre . Valaistus oli todella mitäänsanomaton, eikä sisältänyt minkäänlaista valosuunnittelua. Äänipuolella ihmetytti paikoin hyvin nykyaikaisen musiikin käyttö 1920-luvun Pariisiin sijoittuvassa bulevardikomediassa. Mielenkiintoisinta nähtävää oli pyörönäyttämöllä seikkailevat puolipeiliprojisointipinnat. Tosin alkukuvassa ehti hiukan häiritä, ettei kolmen vierekkäin olevan pinnan ns. bezel-korjaus ollut mennyt ihan nappiin.
Tuossa kohdistuskuvassa ne näyttäisivät olevan kohdallaan, mutta reunan leveyttä ei ihan tarkalleen otettu huomioon yhtenäisessä kuvassa, mikä teki hiukan kiusallisen efektin. Projareina oli kolme High End Systemsin DL-3 –valaisinta. Ja ettei mediaserverit loppuneet kesken, niin talossa oli kuulemma vielä Hippokin…
Töissä alkaa pikkuhiljaa tulla ensimmäinen vuosi täyteen, eikä ole todellakaan kaduttanut työpaikan vaihdos. 

Lukseja kaupungissa

Viikko takaperin kaupungissa järjestettiin Lux Helsinki-tapahtuma, jossa ihmisille oli järjestetty nähtävää Stadionilta Senaatintorille. Valotaiteilijat olivat ottaneet katukuvasta tuttuja paikkoja valaisemisen kohteiksi. Reitti lähti Olympiastadionilta Kansallisoopperan amfiteatterin, Hesperian puiston, Kansalaistorin ja Kiasman kautta Baanalle. Tuomiokirkko oli saanut luvan olla videomäppäyksen kohteena.

Teos pyöri non-stoppina päivisin klo 16-22, kestäen n. 10 min. Seassa oli näyttäviä kuvia ja jonkinverran täysin mitäänsanomatonta materiaalia. Itse olisin halunnut nähdä enemmän rakennuksen yksityiskohtiin sidottua materiaalia. Nyt seassa oli sellaista videokuvaa, joka olisi voitu projisoida mihin pintaan tahansa, nyt vain projisointipinnaksi oli valikoitunut tuomiokirkko. Tuossa kuvassa juuri näkyy sitä rakennuksen pinnan hyväksikäyttöä. Sellaiset videokuvalla tehdyt varjojen liikkumiset näyttävät livenä tosi komeilta. Muissa kohteissa tehdyt tilavalaisut eivät suoranaisesti hetkauttaneet. Onhan se se selvää, että jos puuta taikka seinää valaistaan sinisellä lampulla, niin siinä nähdään sininen puu tai seinä. Hesperian puistoon rakennetussa Lantern parkissa oli joitain tosi upeita valaisimia.

Joulua kohti

Pari viikkoa töitä ja siirrytään joululomalle. Tämä suuntana ja tavoitteena. Pidin juuri ns. pitkän viikonlopun, kun Itsenäisyyspäivä sattui sopivasti torstaille.
Perjantai kuluikin sitten iltaa odotellessa, luvassa nimittäin oli Tampereen Klubilla Kolmas Nainen. Suurin yllätys paljastui hiukan ennen keikkaa, tällä kertaa miksauspöydän takana olisikin Lavilan Kari. Ennakko-odotukset soundimaailman suhteen kohosivat melkoisesti. Toinen jännitysmomentti oli, pystyykö Sakari soittamaan oikea käsi teipattuna kylkeen kiinni. Oli sattunut “pieni” pulkkaonnettomuus ja oikea olkanivel oli pullahtanut  kuopastaan…. Valot sammuivat, tutut tervehdyssanat, kitaroiden kytkeminen, ilmoille kajahti “Syksy rannalla”…. Kaikki oli kohdallaan. Ensimmäistä kertaa kuulin livenä kaikki kolme kitaraa,  balanssissa ja äärimmäisen hyvällä soundilla. Hyväntuulisen näköistä porukkaa stagella. Kyllä tuli mieleen vanhat hyvät ajat. 
Siis ne jolloin laivat oli puuta ja miehet rautaa. No, ei mennä aivan niin kauas, annetaan myös laivojenkin olla rautaa. Koko keikka toimi niin soitannollisesti kuin soundillisestikin aivan loistavasti. Sakari sanoi kylläkin keikan jälkeen että ihan ok, mutta tarkoittikin vain omaa soittoaan. Oli kuulemma ollut pakko soittaa “rockposeerausasennossa”, että käsi olisi kestänyt. Sitä sai taas hiukan ylpistellä mielessään tuntiessaan nämä heput ja omistaessaan pätkän verran yhteistä historiaa vuosien takaa. Siitä suuri kiitos.

Tälläistäkin sattuu

Viime viikonloppuna oli tarkoitus käydä Musiikkitalossa kuuntelemassa Hehkumoa. Lähdinkin lauantaiaamuna Tampereelle korjaamaan auton lämmityslaitteen puhallinta. Selvittelin ensin netin foorumeilta, kuinka sinne pääsee käsiksi ja hiukan alkoi jännittämään kun siellä puhuttiin tuntikausien työstä osan irroittamiseksi ja kuinka lähes koko kojelauta täytyy purkaa ensin. No, puhallin oli kädessäni kymmenen minuuttia operaation aloittamisen jälkeen. Asettelin puhaltimen keittiön pöydälle ja kaksi ruuvia irroitettuani vika löytyi. Johto oli irronnut hiilisillasta. Helppo homma, kolvi käteen ja tinaamaan. Mutta. Kolvi onkin Helsingissä. Taisi päästä muutama kirosanakin tässä kohtaa. Muistelin kuinka kävi sata vuotta sitten, kun lensin autollani keikalta toiselle, jossa kaverini oli jo pystyttämässä laitteistoa ja kaksi bändiä odottelee soundcheckkiin pääsyä. Oli käynyt sitten niin, että mukaan oli tullut kahdesta PA-setistä toisen päätteet ja toisen syöttöpiuhat. Olisi tarvinnut hiukan toisenlaisia liittimiä. Adaptereita löytyi yksi ja yksi melkein oikea johto. Otin kolvin käteeni ja hetken odoteltuani totesin kolvin olevan sökönä ja jotain pitäisi tehdä… Tuli todistetuksi, että XLR-liittimeen pystyy tinaaman johdot oikeinpäin sytkärin ja ruuvipuristimen avulla takahuoneessa, uteliaiden soittajapoikien seuratessa toimitusta. Bändeinä oli ekalla keikalla Kolmas Nainen ja toisella Siberia ja Zero Nine.
Samalla kokemuksella taivuttelin puhaltimen piuhan sopivaan asentoon ja lämmönlähteeksi pääsi tällä kertaa kynttilä. Homma onnistui ja puhallin pelittää jälleen. Paikalleen asennuskaan ei ottanut kymmentä minuuttia kauempaa, joten ihmetykseksi jää mihin toiset ihmiset siinä hommassa kuluttelivat sitä aikaa tuntikausia.
Sunnuntaina sitten junaillessani takaisin Helsinkiä kohti, näin kännykästäni, että Hehkumo soitti sitten parhaillaan Tampere-talossa. Näin sitä mentiin ristiin rastiin, tai siis minä edellä.